Huomioi nuoret mopoilijat tien päällä

Mopokausi on taas täydessä käynnissä. Liikenneturva muistuttaa, että muiden tielläliikkujien on otettava mopoilijat huomioon omassa toiminnassaan. Mopon selässä on usein 15-vuotias nuori, joka vasta harjoittelee turvallista liikkumista. Lisäksi huoltajien kannattaa kysellä mopoilevalta nuorelta virittämisestä. Mopot ovat taas palanneet kevään myötä katukuvaan muiden kaksipyöräisten ohella. Joukossa on niin vanhoja taitajia kuin uusiakin kuljettajia. Mopoilu on tärkeä … Lue lisää

Autoilu sähköistyy samoin kuin vapaa-aikamme

Et ole voinut olla huomaamatta viime vuosien trendiä, missä autoilua ajetaan pois polttomoottoriautoista. Kohta liikenteessä eivät enää tupruttele bensa- ja dieselautot vaan teillä liikkuvat vetykaasulla tai sähköllä toimivat autot. Autoilua pyritään vihreistämään. Samalla kun autojen sähköistyminen lisääntyy ja autoista tulee entistä modernimpia ja entistä digitaalisempia, alkaa vapaa-aikamme olla muutenkin täynnä digiä ja internetin palveluita. Esimerkiksi … Lue lisää

Koeajossa Volkswagen Id. 4 täyssähköauto

Sähköautot ovat kehittyneet nopeasti parin viimeisen vuoden aikana ja lyhyet toimintamatkat ovat jo pitkälti historian lehtiin jääneitä, sillä koeajossa ollut Volkswagen ID.4 pystyy yhdellä latauksella jo yli 500 kilometrin matkaan, ja kuinka moni meistä sen pidempiä ajoja päivässä tekeekään? Lähdimme kokeilemaan miltä uusi palkittu Volkswagen tuntuu lukematta sen saaneita tunnustuksia ja arvosteluja saadaksemme itse kokea … Lue lisää

Akkukemikaaleja miljoonalle sähköautolle – VR Transpoint ja Terrafame ottavat askeleen kohti puhtaampaa tulevaisuutta

VR Transpoint mahdollistaa tulevaisuudessa tehokkaan, turvallisen ja ilmastoystävällisen logistiikkaketjun Terrafame Oy:n uuden akkukemikaalitehtaan kuljetuksille. Uuden yhteistyösopimuksen myötä Sotkamosta Suomen satamiin kulkee rautateitse ja maanteitse vuosittain yli 250 000 tonnia akkukemikaalitehtaan tuotteita. VR Transpoint on solminut Terrafamen kanssa merkittävän sopimuksen, joka kattaa uuden akkukemikaalitehtaan kuljetukset. Sopimuksen myötä VR Transpoint kuljettaa rautateitse ja maanteitse vuositasolla yli 250 000 … Lue lisää

Suomalaisten liikennesääntötuntemuksessa parannettavaa

Kuusi kymmenestä suomalaisesta kokee, että omaa liikennesääntötuntemusta oli hyvä kerrata. Etenkin väistämisääntötuntemuksessa on aukkoja. Liikennesääntöjen noudattaminen vähentää vaaratilanteita ja vastakkainasettelua liikenteessä. Tästä muistuttaa myös Liikenneturvan tänään alkava kampanja Tunne liikennesäännöt. Liikenneturva on selvittänyt suomalaisten sääntötuntemusta. Parannettavaa on eritoten autoilijoiden ja pyöräilijöiden välisten väistämissääntöjen tietämyksessä. Viime keväänä toteutetussa kyselyssä suomalaisia pyydettiin arvioimaan sääntötuntemusta yleisellä tasolla. Vain … Lue lisää