Joulun menoliikenteen odotetaan jakautuvan torstaille ja perjantaille

Jouluajan liikenteestä ei ole kuitenkaan odotettavissa pahoja ruuhkia pääteillä. Liikenne voi moninkertaistua Pohjois- Savon ja -Karjalan sekä Etelä-Savon pääteillä torstaina iltapäivällä ja edelleen perjantaipäivänä Vilkkaimmillaan liikenteen odotetaan olevan torstaina puolestapäivästä iltaan. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan sunnuntaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti … Lue lisää

Huolehdi lasten ja nuorten näkyvyydestä joululomallakin

Tiistaina 21.12. on vuoden lyhin päivä. Valon määrän ollessa minimissään on erityisen tärkeää huolehtia näkyvyydestä liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että vanhempien – ja kaikkien aikuisten – on huolehdittava lasten turvallisuudesta sekä joululoman pihaleikeissä että tulevan vuoden koulumatkoilla. Koulujen joululomat alkavat tällä viikolla, ja samanaikaisesti elämme vuoden pimeimpiä hetkiä. Helsingissä auringonnoususta auringonlaskuun … Lue lisää

Joulurauha julistetaan liikenteeseen 16.12.2021 Rovaniemeltä

Lapin poliisilaitos, Lapin ELY-keskus ja Liikenneturva julistavat 14. kerran liikenteen joulurauhan. Joulurauhan julistusta voit seurata omalta kotisohvaltasi 16.12.2021 klo 18.00 järjestäjien some-kanavista sekä Rovaniemen joulukalenterista. Lapin poliisilaitoksen ylikomisario Rauno Pätsi korostaa, että joulurauhan säilyttäminen, varovaisuus ja huolellisuus liikenteessä takaavat turvallisen siirtymisen joulun viettoon.  – Kiire pois! Joululiikenne tulee olemaan vilkasta … Lue lisää

Vain selvinpäin rattiin – varmista myös aamuiset ajot

Jo pienikin määrä alkoholia veressä huonontaa ajokykyä ja lisää onnettomuusriskiä. Ajokunto tulee arvioida tarkkaan vielä seuraavana päivänäkin, jos on edellisenä iltana nauttinut alkoholia. Liikenneturvalla on päihteiden kannalta liikenteeseen liittyvä yksi vahva viesti: jos otat, et aja. Krapula heikentää ajokykyä Rattijuopumuksen raja ylittyy, kun veren alkoholipitoisuus on vähintään 0,5 promillea. Ajokyky … Lue lisää

Esilämmitä auto ja varmista näkyvyys

Syksyn kosteus vaihtui talven pakkasiin koko maassa. Liikenneturva muistuttaa, että kuljettajan on kyettävä havainnoimaan liikenteessä joka suuntaan. Pieni kurkistusaukko eteenpäin ei riitä. Riittävä esilämmitys helpottaa jään ja lumen poistoa sekä pitää huurteen pois ikkunoista. Auton esilämmityksen monet hyödyt Talvikeleillä on tärkeää huolehtia, että näkyvyys autosta ulos on riittävä. Lähtöä kannattaa … Lue lisää