Bottas Alfa Romeolla ensimmäisissä aika-ajoissa kuudes

Valtteri Bottas oli uudelle tallilleen Alfa Romeolle asetettuihin odotuksiin nähden sensaatiomaisesti kuudes. Ferrarin moottorilla ajavan suomalaisen tulos heijastelee voimasuhteita tällä hetkellä F1-varikolla.

– Täytyy sanoa, että oli todella hyvä aika-ajo. Omalta osaltani puhdas. Jokaisella kierroksalla pystyin parantamaan jossain asiassa, Bottas sanoi Viaplayn haastattelussa.

Mercedeksen moottorilla ajavien autojen paketista puuttuu selvästi jotain tällä hetkellä Ferrarin ja Hondan asiakastalleihin verrattuna.

Paalupaikan Bahrainin avauskisaan otti Ferrarin Charles Leclerc ennen Red Bullin Max Verstappenia ja tallikaveriaan Carlos Sainzia.

– Tuntuu hyvältä, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet uskomattoman vaikeita tiimillemme. Tiesimme, että uudet säännöt olisivat mahdollisuutemme. Olen erittäin onnellinen. En ole tyytyväinen ajamiseeni, Leclerc sanoi ratahaastattelussa.

Sainzin viereltä toisesta rivistä starttaa Red Bullin Sergio Pérez, joka oli aika-ajojen neljänneksi nopein.

Bottaksen tallitoveri Zhou Guanyu oli 15:s. Bottaksen suoritus oli huima, sillä Alfa Romeo oli viime kaudella sarjan kokonaistuloksissa toiseksi heikoin talli. Alfa Romeolla päästiin edelliskaudella päätösosioon vain neljässä kisassa. Myös Haasin Kevin Magnussen jysäytti jättiyllätyksen oltuaan paluukisansa aika-ajoissa seitsemäs.

Tanskalaisen tallitoveri Mick Schumacher otti uransa parhaan aika-ajotuloksen oltuaan 11:s.

Bahrainin GP:n aika-ajojen sijoitukset:

  • 1) Charles Leclerc, Ferrari 1.30,558
  • 2) Max Verstappen, Red Bull +0,123
  • 3) Carlos Sainz, Ferrari +0,129
  • 4) Sergio Perez, Red Bull +0,363
  • 5) Lewis Hamilton, Mercedes +0,680
  • 6) Valtteri Bottas, Alfa Romeo +1,002
  • 7) Kevin Magnussen, Haas +1,250
  • 8) Fernando Alonso, Alpine +1,637
  • 9) George Russell, Mercedes +1,658
  • 10) Pierre Gasly, AlphaTauri +1,780
  • 11) Esteban Ocon, Alpine
  • 12) Mick Schumacher, Haas
  • 13) Lando Norris, McLaren
  • 14) Alexander Albon, Williams
  • 15) Zhou Guanyu, Alfa Romeo
  • 16) Yuki Tsunoda, AlphaTauri
  • 17) Nico Hülkenberg, Aston Martin
  • 18) Daniel Ricciardo, McLaren
  • 19) Lance Stroll, Aston Martin
  • 20) Nicholas Latifi, Williams

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.