Blaupunkt-uutuuksissa on historian havinaa!

Retrossa vara parempi! Kevään Blaupunkt-uutuudet henkivät niin vahvasti 70- ja 80-lukua, että moni voi hieraista silmiään – juuri tällainenhan minulla oli ensimmäisessä autossani. Laitteiden retro ulkonäkö on kuitenkin vain hämäystä, sillä tekniikka vastaa nykypäivän vaatimuksia. Blaupunkt Bremen SQR 46 DAB – Klassikkoradion uusi tuleminen Blaupunkt Bremen SQR 46 oli vuonna … Lue lisää

Autokannan vanheneminen kiihtyy

Koronatilanne on leikannut uusien autojen rekisteröintejä ja tuonut liikennekäyttöön aiempaa vanhempia autoja Henkilöautojen ensirekisteröinnit jäivät tammikuussa 13 prosenttia viime vuotta alemmas Uusia henkilöautoja rekisteröitiin tammikuussa yhteensä 9 373, joka on 13,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 tammikuussa. Koronatilanne söi viime vuonna uusien autojen tilauskantaa, mikä näkyy ensirekisteröinneissä vielä pitkään. Käytettyjen … Lue lisää

Vaikeat ajo-olosuhteet vaativat ennakointia ja tarkkuutta

”Talvi yllätti autoilijat” on vanha vitsi, joka kuitenkin aina välillä muuttuu todeksi. Keliolosuhteet saattavat muuttua samankin päivän aikana, mutta varsinkin perjantaina mökille ajaessa olisi hyvä jo tarkistaa millaista keliä sunnuntain paluuliikenteeseen on luvattu. Liikenneturva muistuttaa, että ennakointi alkaa jo kotona ennen ajoon lähtöä. Hidasta ajonopeutta hankalissa olosuhteissa Lumen tupruttaessa ja … Lue lisää

Talvikelillä ohitustilanteisiin tarkkuutta ja malttia

Pöllyävä lumi, lumipolanteet keskellä tietä ja liukkaus haastavat nyt talviautoilijoita tien päällä. Kun aura-auto tulee vastaan, on syytä pitää oma ajonopeus maltillisena ja ajaa mahdollisimman lähellä tien oikeaa reunaa. Liikenneturva muistuttaa, että erityisesti talvikelissä ohittamisen tarpeellisuus kannattaa harkita tarkkaan.  Turvallisesti aura-auton ohitse Lumipeite on saavuttanut lähes koko Suomen, joten myös … Lue lisää

Metri, kymmenen vai enemmän – mikä on riittävä turvaväli?

Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellainen turvaväli, että peräänajon vaaraa ei ole. Mistä tietää, millainen turvaväli on missäkin tilanteessa sopiva? Liikenneturva muistuttaa, että turvavälin merkitys korostuu liukkaalla tai muuten huonolla ajokelillä. Hyvät turvavälit tekevät liikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa. Kyselymme mukaan monella on kuitenkin haasteita sopivan turvavälin arvioinnissa. … Lue lisää

Mika Häkkinen: Grosjean on hengissä turvallisuusparannuksien ansiosta – kolme merkittävää tekijää pelasti hänet

Unibetin F1-insider Mika Häkkinen analysoi kolumnissaan Bahrainin osakilpailua, jonka ensimmäisen kierroksen vakavasta onnettomuudesta Romain Grosjean selvisi kuin ihmeen kaupalla. Häkkinen kiittelee FIA:n ja F1-sarjan vuosien aikana tekemiä turvallisuusparannuksia, jotka pelastivat Grosjeanin hengen. Romain Grosjean on hengissä kiitos FIA:n, Formula 1 -sarjan insinöörien ja ratasuunnittelijoiden, jotka ovat yhdessä parantaneet kuljettajien turvallisuutta … Lue lisää

Nuori suomalainen karting tähti

Ajamassa Tuukka Taponen. Terveisiä Italian Adriasta. Se olis edessä uran ensimmäiset OK-luokan kilpailut WSK Open Cup sarjan merkeissä. Tällä viikolla ajetaan tuplakisat, joten ajoa tulee maanantaista sunnuntaihin.Alkuviikon treenit on mennyt hyvin. Tänään edessä on molempien osakilpailujen aika-ajot ja yksi alkuerä. Saas nähdä jatkuuko hyvä speedi myös itse kilpailuissa. Terveisiä Italiasta: … Lue lisää

Jaksa liikenteessä

Liikenteessä on hyvä olla silloin kun aistit ovat hereillä. Välillä kuitenkin elämässä ja työssä voi tulla eteen tilanteita, että matkustamiselle ei ole vaihtoehtoa, ja ainoa tapa matkustaa on oma auto. Välillä joutuu ajamaan liikenteessä, vaikka olisi väsynyt – mutta sitä tulisi välttää. Mikäli kuitenkin tiedät, että edessä on pitkä ja … Lue lisää

Autourheilu ja 2020-luku

Autourheilu koki tänä vuonna kovia. Monet kilpailut on jouduttu peruuttamaan ja taloudellisesti vuosi on ollut kaikille haastava. Jopa kuninkuusluokka eli F1 on kokenut kovia, mutta samalla katsojat ovat saaneet itseasiassa entistä enemmän katseltavaa uusien ratojen ja viihdyttävien kisojen kautta, joskaan paikan päällä ei tänä vuonna ole aina edes ollut pääsyä … Lue lisää

Uusi Opel Corsa-e voitti Kultaisen ohjauspyörän 2020

Uusi Opel Corsa jatkaa voittojen sarjaa ja on nyt saanut yhden halutuimmista autopalkinnoista Euroopassa – “Kultainen ohjauspyörä 2020”. Corsa-e voitti selvästi oman luokkansa muut kovat kilpailijat. ”Opel on sähköinen”, sanoo Opelin toimitusjohtaja Michael Lohscheller, ”ja uusi Opel Corsa-e on siitä paras todiste. Se osoittaa, että sähköauto voi nykyään olla dynaaminen, … Lue lisää