F-Cup Rallisarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina 16.9. Mynämäellä. Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä XLVI Rantaralli on perinteikäs, kuten nimikin jo kertoo. Ei sentään aivan Rooman aikaan mennä, mutta järjestyksessään kyseessä on siis komeasti jo 46. Rantaralli.
Reitin osalta kuusi erikoiskoetta ja noin 62 erikoiskoekilometriä haastavat nykyajan gladiaattorit peltiratsukoineen taistoon ja tällä kertaa sarjapisteistä kalistellaan peistä F-Cup Rallisarjan viidessä kategoriassa. Vain yhden kategorian mestari on jo ratkennut, muutoin tilanteet ovat vielä varsin auki.
Tämän kauden säännöissä pisteisiin lasketaan sarjan kaikkien viiden osakilpailun tulos, joten yhdelläkin epäonnistumisella voi olla iso vaikutus. Pisteissä painotus on oman luokan pisteissä, joiden päälle kategorian viisi nopeinta saavat yleiskilpailusta extrapisteet.
Nuotti-kategoriassa ajetaan kaksivetoisella kalustolla kolmen eri kuutiotilavuusluokan kalustolla. Kärkipaikkaa pitää 64 pisteellään isossa luokassa ajava Mika Lemmetti BMW 325i:llä, mutta vain yhden pisteen perässä on pikkuluokan nuori Tuukka Kauppinen Ford Fiesta R2:lla. Tasapistein seuraavina ovat ison luokan Markus Hellström BMW M3:lla sekä väliluokan Eetu Kortelainen Honda Civic Type R:llä, joilla eroa kärkipaikkaan on neljä pistettä.
Sarjan kovimmaksi luuksi tituleerattu Joonas Lindroos BMW M3:lla on viidennellä sijalla 12 pisteen erolla kärkeen ja kalustokaima Jarkko Ojala kolkuttelee kahden pisteen päässä Lindroosista. Suurella todennäköisyydellä mestari tulee löytymään tästä kuusikosta.
Nelivedoissa ajetaan myös nuotista ja mestaruuden on jo varmistanut Tomi Rönnemaa. Harmillisen vähäväkiseksi tällä kaudella jääneen kategorian muut mitalit jäävät jakamatta, sillä Rantarallissa kategoriaan ei saatu uusia sarjaan ilmoittautuneita.
Senioreissa ajetaan F-Cupille perinteisemmin ilman nuotteja. Jo kymmenettä seniorimestaruuttaan jahtaava Kari Kytölä on 60 pisteellään pistetaulukon kärjessä ison luokan BMW M3:lla. Väliluokan puolelta viime vuoden mestari Veli Kukkonen Ford Escort RS 2000:llaan on viiden pisteen päässä, kolmantena ajava Aimo Jaakkola Escortillaan on vahvimmin kiinni pronssissa, eroa Kytölään on 30 pistettä.
Yleisessä kategoriassa kilpaillaan myöskin nuotitta ja kärkipaikkaa 72 pisteellään pitää erinomaista kautta ajava Mika Ruohio, joka kurvailee väliluokassa Honda Civic Type R:llä. Pikkuluokan kärkinimi Eetu Kainulainen Toyota Starletilla on myöskin ollut tasaisen vahva läpi kauden, eroa Ruohioon on kertynyt kuitenkin jo 11 pistettä.
Ison luokan hallitsijana hyvän talven ajanut Matias Valkonen BMW M3:lla on pisteissä kolmantena, eroa kärkeen on 19 pistettä ja yksi tekijä tähän piste-eroon on vähäinen lähtijämäärä luokassa, muissa luokissa potti on karttunut tänä vuonna tukevammin. Tasapisteissä Valkosen kanssa on kansallisiin lajilegendoihin lukeutuva Mika Korhonen, joka Rantarallissa ajaa väliluokan Honda Civic Type R:llään kotikisaa.
Mitalitaistoissa vahvasti on mukana myös viidentenä oleva Juha Högström, joka pikkuluokan Toyota Corolla GT:llä vei talvikisat nimiinsä, kotikisa Mäntsälässä kuitenkin päättyi ennen starttia moottoririkkoon. Mestaruushaaveet karkasivat samalla 21 pisteen päähän. Vaikean talvikauden jälkeen siivet kesään löytänyt kahden edelliskauden mestari Jonni Ruottunen on kuudentena 23 pistettä kärjestä, mutta Volvo 940 lienee kauden loppukisoissa vahva ehdokas tulosliuskojen kärkipaikoille muita kiusaamaan.
Ilman nuottia ajetaan myös Junioreissa ja kausi on edennyt kärkikaksikon nokitellessa toisiaan ison luokan sekä yleiskilpailun voitoilla. Kärkipaikalla on 74 pisteellään Veeti Koljonen BMW 328i:llä, Joakim Löfvikin hengittäessä niskaan BMW M3:llaan neljä pistettä perässä.
Tämän kaksikon takana kolmantena on pikkuluokan hallitsija Tommi Lämsä Toyota Starletillaan, eroa Koljoseen on 17 pistettä. Pisteissä neljäntenä on Heikki Hosionaho, joka on kärkikaksikon takana napsinut ison luokan kolmostilan kaikista kauden osakilpailuista. Eroa edellä pisteissä olevaan Lämsään on kolme pistettä.
Todennäköisesti mitalit ratkotaan tämän nelikon kesken, mutta muutama nimi seuraaviltakin sijoilta saattaa vielä onnistumisilla nousta ainakin pronssitaistoa sekoittamaan.
46. Rantaralli käynnistyy lauantaina 16.9. Mynämäen seurakuntatalolta klo 11, josta suunnataan kohti kuutta vauhdikasta erikoiskoetta. Maalijuhliin seurakuntatalolle palataan klo 15.
Kilpailuun ilmoittautuneet »
Sarjasäännöt 2023 »
F-Cupin kalenteri kaudella 2023
11.2. Tuuri Ralli, Alavus (Alavuden UA)
11.3. Ilomantsi Ralli (Keski-Karjalan UA)
27.5. RALLYBARON Mäntsälä Ralli (Mäntsälän Moottorikerho)
16.9. XLVI Rantaralli, Mynämäki (Naantalin Seudun UA)
7.10. Orimattila Ralli (Orimattilan UA)
F-Cup pistetilanne: 3/5 osakilpailua
Nuotti
1. Mika Lemmetti 64p
2. Tuukka Kauppinen 60p
3. Markus Hellström 63p
Yleinen
1. Mika Ruohio 72p
2. Eetu Kainulainen 61p
3. Matias Valkonen 53p
Seniorit
1. Kari Kytölä 60p
2. Veli Kukkonen 55p
3. Aimo Jaakkola 30p
Juniorit
1. Veeti Koljonen 74p
2. Joakim Löfvik 70p
3. Tommi Lämsä 57p
Neliveto
1. Tomi Rönnemaa 45p
XLVI Rantaralli -info, reitti & aikataulu
Järjestyksessään 46. Rantarallissa ajetaan lauantaina 16.9. kaikkiaan kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy yhteensä 61,76 kilometriä.
Rallin kilpailukeskuksena toimii Mynämäen seurakuntatalo osoitteessa Keskuskatu 17, 23100 Mynämäki. Huoltoparkki sijaitsee Mynämäen Urheilukeskuksella osoitteessa Urheilutie 6, 23100 Mynämäki.
Kilpailijat lähetetään liikkeelle seurakuntatalon välittömästä läheisyydestä klo 11. Samaan paikkaan palataan maaliseremonioihin n. klo 15.
Kilpailun aikataulu
Lauantai 19.6.
11:01 LÄHTÖ Mynämäen srk-talo
11:24 EK1 Neste huoltikset / 6,20 km (sulkuaika 10:00-17:00)
11:46 EK2 Rakennusliike K. Hämäläinen Oy / 9,61 km (10:20-17:20)
12:16 EK3 Tehourakointi I. Salmela Oy / 13,17 km (10:50-17:50)
12:48 HUOLTO Mynämäen Urheilukeskus
14:04 EK4 8-tien Katsastus Oy / 5,36 km (12:40-19:40)
14:20 EK5 Turun Työkone Oy / 9,89 km (12:55-19:55)
14:43 EK6 Energiatalo Järvi Oy / 17,53 km (13:15-20:15)
15:10 MAALI Mynämäen srk-talo
Karttapaketteja myydään keskiviikosta 13.9. alkaen liikkeiden aukioloaikojen puitteissa Varsinais-Suomen alueen Neste-liikenneasemilla: Lieto, Naantali, Raisio, Vesilaitoksentie, Uusikaupunki, Taivassalo.
Lisäksi karttapaketteja myyvät Jussin Grilli Mynämäki, Shell Laitila ja Lemun Portti. Karttapaketin hinta on 15€ joka sisältää kahden henkilön sisäänpääsyn erikoiskokeille. Lapset alle 12-v ilmaiseksi aikuisen seurassa. Yksittäisiä lippuja 10€/aikuinen myydään erikoiskokeilla (käteinen).
SEURAA F-CUPIA
Yksi kommentti artikkeliin ”F-Cup: F-Cupin mestaruustaistelut kiihtyvät Varsinais-Suomen vauhdikkailla pikataipaleilla”