Motocrossliigassa saatiin kaksi mestaria selville jo lauantaina. MX50-luokan mestari on Oliver Härkönen ja MX65-luokassa mestariksi ajoi Miska Laine.
SML Loukko.com MX-liiga päättyy Sipoon Moottorikerhon isännöimään kilpailuun. Lauantaina mestaruus ratkaistiin luokissa MX50 ja MX65. MXC/B-luokan mestari saadaan selville sunnuntaina.
MX50-luokassa taistelu mestaruudesta oli todella tiukka. Ennen viimeistä kilpailua Peetu Sarvasilta johti kahdeksan pisteen turvin ennen tasapisteissä ollutta kaksikkoa Oliver Härkönen ja Elmeri Salokoski. Ensimmäistä erää mentiin pitkään järjestyksessä Härkönen, Salokoski ja Neo Halttunen. Sitten Salokoski teki pikku virheen ja tippui neljänneksi kun Halttunen ja Sarvasilta ohittivat hänet. Erän lopussa Salokoski nousi kolmanneksi ja Sarvasilta ajoi ruutulipulle neljäntenä. Tämä tarkoitti sitä, että toiseen erään lähdettäessä Sarvasilta johti liigaa enää yhdellä pisteellä ennen Härköstä. Salokoski oli puolestaan vain viiden pisteen päässä Härkosestä. Mitalistit olivat siis selvillä, mutta järjestys ei.
Toisessa erässä Oliver Härkönen nousi kärkipaikalle erän alkupuolella ja ajoi erän voittajana maaliin. Peetu Sarvasilta nousi lopussa melko lähelle, mutta joutui tyytymään kakkossijaan. Erän kolmas oli Neo Halttunen. Härkösen erävoitto tarkoitti myös sitä, että hän nousi loppupisteissä kahdella pisteellä ohi Sarvasillan ja pääsi näin tuulettamaan luokan liigamestaruutta. Sarvasilta sijoittui liigassa toiseksi ja liigan kolmas oli Elmeri Salokoski, vaikka sarjan päätöserässä olikin tyytyminen kuudenteen sijaan.
Laineesta mestari
MX65-luokassa Miska Laineella oli turvallisen tuntuinen pistejohto, joten riskejä ei tarvinnut ottaa. Leo Huuskonen ja Mikke Lindström sen sijaan väänsivät tiukasti liigahopeasta eron ollessa vain neljä pistettä. Avauserässä Roope Pulkkinen nousi heti kärkeen, eikä paikastaan luopunut, vaan ajoi erän voittoon. Lindström ehti maaliin toisena ja erän kolmas oli Huuskonen. Miska Laine tiesi tilanteen ja ajoi riskejä vältellen maaliin viidentenä. Tämä riitti varmistamaan hänelle liigan mestaruuden jo ensimmäisessä erässä. Lindström kavensi Pulkkisen etumatkaa kahdella pisteellä, joten hopean ja pronssin kohtalo jäi toiseen erään. Myös neljäntenä maaliin ajanut Taavi Arkonsuo omasi edelleen mahdollisuuden mitalille.
Toisessa erässä Roope Pulkkinen, Leo Huuskonen ja Mikke Lindström kävivät tiukkaa kisaa voitosta. Neljännellä kierroksella Lindström ohitti sekä Pulkkisen että Huuskosen ja sai puristettua pienen eron kilpakumppaneihinsa. Järjestys ei enää tämän jälkeen vaihtunut. Päivän voittaja oli Mikke Lindström ja se nosti hänet liigan hopealle. Päivän kakkonen oli Roope Pulkkinen ja kolmonen Leo Huuskonen, joka sai kaulaansa myös liigan pronssimitalin.
Laaksonen kiinni mestaruudessa
MXC/B- luokan ensimmäisessä erässä voittokamppailu käytiin Elias Villasen ja Eeka Laaksosen välillä. Villanen aloitti kärjessä, mutta Laaksonen nousi pian kärkipaikalle. Sitten hän teki virheen ja Villanen nykäisi hetkessä reilun 10 sekunnin johdon. Laaksonen ei luovuttanut, vaan lähti takaa-ajoon ja nousikin takaisin kärkipaikalle. Ruutulipulle Laaksonen tuli selkeästi ennen toiseksi ajanutta Villasta. Jimi Marttila ajoi erän puoliväliin asti kolmantena, mutta joutui sitten luovuttamaan paikkansa Okko Ollilalle, joka oli kolmantena myös maalissa.
Toinen erä käynnistyi Eeka Laaksosen johdolla ja hänen johdollaan se myös päättyi. Yhtä selkeästi Elias Villanen ajoi koko erän kakkospaikalla. Miko Korpela aloitti heikosti, mutta hieno nousu riitti tuomaan hänet ruutulipulle kolmantena. Tämä toisen erän tulos oli myös päivän lopputulos. Mestaruus ei vielä ratkennut, mutta sunnuntaina Eeka Laaksonen ja Okko Ollila ratkaisevat kumpi vie mestaruuden. Laaksonen lähtee 32 pistettä paremmasta asemasta mestaruusjahtiin. Pronssissa on vahvimmin kiinni Jimi Marttila.
Kilpailut Sipoossa jatkuvat sunnuntaina. Silloin ratkeavat liigamestaruudet luokissa MXC/B sekä MX125. Samoin saadaan selville Suomen Cupin mestarit luokissa MXV35 ja MXV50. Ensimmäinen kisaerä käynnistyy kello 10.00.
——————————————————————————-
SML Loukko.com MX-liiga Sipoo, osakilpailu 7/7, la-su 2.-3.9.2023
Sipoon Moottorikerho ry
www.simk.fi
Tulokset www.tulosarkisto.fi
SML Loukko.com Motocross-Liiga 2023
7.-8.5. Vantaa
13.-14.5. Pesämäki
10.-11.6. Iisalmi
22.-23.7. Kuopio
12.-13.8. Miehikkälä
19.-20.8. Imatra
2.-3.9. Sipoo
SML Loukko.com Motocross-Liiga
www.facebook.com/SMLmotocrossliiga
Instagram mxliiga
Suomen Moottoriliitto ry
www.moottoriliitto.fi
Teksti: SML Loukko.com MX-liiga tiedotus / Kari Salminen, Kuvat:Jani Hovi