SML Loukko.com MX-liigan mestarit saatiin selville kauden päätöskilpailussa Kajaanissa. Mestareiksi ajoivat Felix Lind, Elias Villanen ja Lari Hartus.
MX50-luokassa mestaruus oli katkolla jo ensimmäisessä erässä, sillä pistejohdossa Kajaaniin tulleen Felix Lindin mestaruuteen riitti, että on maalissa ennen pistekakkosena ollutta Jooa Hakulista. Kun starttipuomi kaatui, kärkeen nousi Hakulinen perässään Lind, Ivor Torim, Aleksi Väliaho ja Aron Lydman. Toisella kierroksella Lind otti kärkipaikan haltuunsa, eikä kärjessä virheitä tehnyt, vaan ajoi erävoittajana maaliin ja kuittasi samalla liigamestaruuden. Torim ajoi maaliin toisena ja omasi näin vielä teoreettisen mahdollisuuden liigahopeaan. Erän kolmas oli Hakulinen, joka on kuitenkin todennäköisin tuleva hopeamitalisti.
Toisessa erässä Felix Lind ajoi jälleen erävoittoon, kuten tuoreelta liigamestarilta voi odottaakin. Ivor Torim oli erän kakkonen ja se toi hänelle liigan pronssimitalin. Erän kolmanneksi ajoi Aleksi Väliaho, mutta liigahopean kuittasi erässä neljänneksi sijoittunut Jooa Hakulinen.
Marttila voitti kisan, Villanen mestaruuden
MX65-luokassa mestari oli selvillä jo ennen Kajaanin kisaa, kun Elias Villanen karkasi tavoittamattomaan pistejohtoon edellisessä osakilpailussa. Ensimmäisessä erässä parhaan startin otti Jimi Marttila. Severi Hytönen, Elias Villanen, Joel Orava ja Aatos Pirttinen ajoivat seuraavina. Kärjessä ajanut Marttila ajoi lopulta selkeään erävoittoon ennen toisena ruutulipulle ehtinyttä Hytöstä. Näin Marttilan teoreettinen mahdollisuus hopeaan säilyi edelleen, vaikka Hytönen olikin 21 pistettä edellä. Erän kolmanneksi sijoittui Orava ja Villanen joutui nyt tyytymään nelossijaan.
Toisessa erässä kärkikaksikon muodostivat Jimi Marttila ja Elias Villanen. Marttila ajoi erän voittoon Villasen seuratessa maaliin toisena. Tämä tiesi Marttilalle liigan pronssimitalia. Severi Hytönen oli erän kolmas ja hän sai kaulaansa liigahopeaa.
Hartuksesta mestari
MXC/B-luokassa Lari Hartus oli ajamassa kohti mestaruutta, mutta hopeaan oli mahdollisuus useammalla kuljettajalla. Avauserän aloitti parhaiten Nico Bystedt, mutta johtoon nousi hyvin nopeasti Miko Mannila perässään Vilho Vehviläinen. Kun oltiin kuudennella kierroksella, niin erä jouduttiin keskeyttämään useamman kuljettajan kaaduttua ja tulokset muodostuivat viiden ajetun kierroksen jälkeen. Näin erävoitto meni Vehviläiselle, toinen oli Mannila ja kolmas Bystedt. Hartus oli tuossa vaiheessa viidentenä, joten kaikkien mitalien kohtalo jäi viimeisen erän varaan.
Toista erää vei Vilho Vehviläinen lähdöstä maaliin. Lari Hartus ei avauserän kolaria säikkynyt, vaan ajoi nyt maaliin toisena ja varmisti näin itselleen liigan mestaruuden. Erässä kolmanneksi ajoi Santeri Lehmonen. Kun Arttu Savola oli erässä neljäs ja Justus Nikkilä viides, tämä tarkoitti sitä, että kaksikko päätyi loppupisteissä tasatulokseen. Sitten laskettiin erävoittoja, joita kummallakin oli yksi. Seuraavaksi laskettiin erien kakkossijoja, joita kummallakin oli niin ikään yksi. Vasta kolmossijojen määrä toi ratkaisun Nikkilän eduksi. Näin liigahopea Nikkilälle ja pronssi Savolalle.
Kilpailut Kajaanissa jatkuvat huomenna.
Päivän kaikki tulokset https://speedhive.mylaps.com/Events/2042993
————————————————————————————–
SML Loukko.com MX-liiga Kajaani, osakilpailu 7/7, la-su 3.-4.9.2022 Kainuun Moottorikerho ry www.kainuunmoottorikerho.fi
Lisätiedot, lähtöluettelot ja sarjataulukot motti.moottoriliitto.fi
SML Loukko.com Motocross-Liiga 2022
7.-8.5. Hyvinkää
14.-15.5. Sipoo
11.-12.6. Vantaa
2.-3.7. Salo
23.-24.7. Rauma
6.-7.8. Kuopio
3.-4.9. Kajaani
SML Loukko.com Motocross-Liiga
www.facebook.com/SMLmotocrossliiga
Suomen Moottoriliitto ry.
Suomen Moottoriliitto sata vuotta 2022
0-100-konsepti
Facebook: @0100fi
Instagram: @0100fi
Twitter: @0100fi