Rallin suomenmestaruussarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2022 ajetaan lauantaina 1.10. Kouvolan seudun vauhdikkailla pikataipaleilla. Seitsemän erikoiskoetta käsittävän SM O.K. Auto-Rallin päätteeksi päästään juhlimaan uusia Suomen mestareita ja mitalisteja.
SM1-luokassa tilanne on äärimmäisen kutkuttava. Teoriassa neljällä kuljettajalla on mahdollisuudet mestaruuteen mutta todennäköisemmin tittelistä kilpailee kaksi kuljettajaa. Luokkaa johtaa hallitseva Suomen mestari Emil Lindholm ja kahdeksan pisteen päässä toisena on Mikko Heikkilä (MäntsMK). Kauden päätöskisassa jaetaan 1,5-kertaiset pisteet, joka tarkoittaa sitä, että se kumpi tästä kaksikosta voittaa on myös mestari.
TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabia Rally2-autolla ajava Lindholm ennakoi jälleen tiukkaa kisaa.
– Mielenkiintoinen ja hyvä asetelma. Luvassa on varmasti kova viikonloppu, ja mikäs sen parempaa. Asetelma on selvä: se kumpi meistä voittaa, on varma mestari ja pisteitä ei tarvitse kenenkään laskea.
– Omaan parhaaseen on tyytyminen ja lauantaina sitten näemme, mihin se riitti. Veikkaan, että mestaruuden ratkaisut nähdään vasta rallin viimeisellä erikoiskokeella, Lindholm arvioi.
Lindholmin tiimikaveri Mikko Heikkilä (MäntsMK), ajaa SM1-luokassa kolmatta kauttaan. Kehityskäyrä on ollut ylöspäin, kahdesta edellisestä kaudesta tuloksina olivat pronssi ja hopea, joten nyt tavoitteena onkin värisuoran täydentäminen kultaisella mitalilla.
– Valmistavat testit sujuivat tänään hyvin. Auto tuntui yhtä hyvältä kuin Mikkelissä, joten sikäli kaikki on valmiina. Peli on tosiaan ihan selvä, nopeampi pitää olla kuin muut. Itse uskon että siihen pystytään, mutta seitsemän erikoiskoetta pitää toki ensin selvittää läpi, Heikkilä miettii.
Teoriassa mahdollisuudet mestaruuteen ovat siis myös pisteissä kolmantena ja neljäntenä olevilla Viron Egon Kaurilla sekä Teemu Asunmaalla (AlavUA) mutta näiden toteutuminen vaatisi Lindholmilta ja Heikkilältä isoa epäonnistumista.
Hautamäen juna puksuttaa kohti kolmatta peräkkäistä Suomen mestaruutta
SM2-luokassa Ville Hautamäki (JärvisUA) on ollut totutun vahva. Vaikka alkukauteen mahtuukin pari huonompaa kilpailua niin Kouvolaan Hautamäki saapuu silti neljän kisan voittoputkessa ja 18 pisteen johtoasemassa.
– Tietysti tavoite on puolustaa viimevuotista mestaruutta. Pistetilanne näyttää hyvältä, tietysti kun tarjolla on 1,5-kertaiset pisteet niin mitä vain voi tapahtua. Maaliin pitää kuitenkin päästä ennen kuin tässä mitään mestaruuksia meinataan juhlia.
– Testit ajettiin rallisprint-kilpailussa Ylistarolla pari viikkoa sitten ja ne sujuivat oikein hyvin, autokin tuntui toimivan moitteetta, joten hyvät on fiilikset ennen kisaa, Hautamäki kertoo.
Miikka Vuokilalla (TorUA) on plakkarissa tältä kaudelta pelkästään palkintosijoja. Ensimmäistä täyttä kauttaan SM-sarjassa ajavalta Vuokilalta vaaditaan kuitenkin mestaruuteen voittoa ja tässäkin tapauksessa Hautamäki saa olla korkeintaan viides.
Juha Pasanen (OUA) varmisti itselleen vähintään SM-pronssin jo ennen Kouvolan osakilpailua eikä ole enää kauden päätöksessä mukana.
SM3-luokassa kahden kauppa
Tällä kaudella uutena luokkana SM-sarjaan saatiin Rally3-luokituksen autoille tarkoitettu SM3-luokka. Uuden luokan voitot ovat menneet Roope Korhoselle (LMM) ja Lauri Joonalle (SAU), joilla molemmilla on taskussa kolme ykkössijaa. Pelin henki Kouvolassa on selvä, voitolla mestariksi.
– Vauhdikasta ja kovapintaista tiestöä on luvassa, toivottavasti reitille osuu väliin teknisiäkin osuuksia. Hyvät on tunnelmat ennen kilpailua ja kaiken pitäisi olla niin valmiina kuin vain voi, Korhonen summaa.
– Mielenkiinnolla lähdetään kisaan. Pari vuotta sitten ratkaistiin nimenomaan Kouvolassa mestaruus SM4-luokassa, joten sieltä on hyviä muistoja. Nopeaa tietä on luvassa ja aika paljon uuttakin, joten nuotin tekeminen korostuu jälleen kerran. Kovat skabat on jälleen kerran tulossa, Joona ennakoi.
Kouvolassa luokassa nähdään uusi tuttavuus, sillä kauden aiemmissa osakilpailuissa SM4-luokassa ajanut Benjamin Korhola (VihUA) ottaa askeleen ylöspäin ja vaihtaa Rally3-luokituksen autoon.
– Kesäkausi etuvedolla ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, eikä pisteissä ole enää mitään voitettavaa. Päätettiin siirtyä nelikkoon jo nyt, ja kerätä tärkeitä kilometrejä ensi kautta ajatellen, Korhola taustoittaa luokkavaihdon syitä.
Nieminen ja Herranen taistelussa SM4-luokan himmeämmistä mitaleista
Henri Hokkala (AL-AKU) varmisti SM4-luokan mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa Mikkelissä eikä ole enää kauden päätöksessä mukana. Kamppailu luokan jäljellä olevista mitaleista käydään Kristian Niemisen (Toivakka AUK) ja Toni Herrasen (KR-TEAM) kesken.
Niemisen kohdalla tilanne on se, että kakkossija Kouvolasta riittää hopeamitaliin. Herraselle sen sijaan voitto ei yksistään riitä, vaan Niemisen on oltava tässä tapauksessa korkeintaan kolmas.
– Tiukka taistelu on luvassa, siitä lähdetään että tämä kisa on voitettava. Vuosi on ollut haastava etenkin kesäkaudella. Välillä on tekniikan kanssa ollut jotain pientä ja omiakin virheitä on mahtunut kauteen, joten olisihan se mahtava päättää positiivisesti, Nieminen kertoo.
– Hyvillä fiiliksillä lähdetään. Paljon ollaan saatu kisoja alle tällä kaudella, joten ajamiseen on hyvä rutiini. Vauhti on ollut hyvää koko vuoden, kunhan niitä omia virheitä saataisiin karsittua pois, Herranen sanoo.
Pensas ja Lassila ratkovat SM5-luokan mestaruuden
SM5-luokassa kaksi on ollut ylitse muiden. Luokkaa johtava Jere Pensas (LaihUA) jahtaa ensimmäistä Suomen mestaruuttaan ja saapuu Kouvolaan huikeassa neljän voiton putkessa.
– Kisaan valmistaudutaan kuin mihin tahansa kisaan. Katsellaan alussa vähän, että miten muut ajaa ja tehdään sitten ratkaisuja, Pensas suunnittelee.
Pensaan kovimmalle kilpakumppanille, Leevi Lassilalle (KvanUA), mestaruuden saavuttaminen ei ole omissa käsissä, vaan apuja kaipailtaisiin kilpakumppaneilta. Mikäli Lassila pystyy voiton nappaamaan, on Pensaan oltava korkeintaan kolmas, jotta mestaruus matkaa Lassilan mukana Kauhavalle.
– Tilannehan on selkeä, hopeaa tulee joka tapauksessa. Eli tavallaan hiukan voi riskiä ottaa jos kultaan on mahdollisuuksia, Lassila arvioi.
Takaa ei kärkikaksikkoa kirkkaimpien mitalien osalta tulla haastamaan mutta pronssista tullaan käymään äärimmäisen kova taistelu. Walle Pajuoja (LaihUA), Tomi Tikkinen (LMM), Justus Räikkönen (EMSC) ja Tuukka Kauppinen (HuuhaUA) omaavat jokainen mahdollisuudet viimeisen SM-mitalin nappaamiseen.
SM O.K. Auto-Rallissa ajetaan lauantaina 1.10. yhteensä seitsemän erikoiskoetta, joille mittaa kertyy reilut 98 kilometriä. Kilpailua voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu.tv:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta www.rallism.fi SM O.K. Auto-Ralliin ilmoittautuneet >>
Sarjasäännöt kaudella 2022 >>
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat >>
SM-luokkien pistetilanne 6/7 osakilpailua
SM1-luokka
1. Emil Lindholm 104p
2. Mikko Heikkilä 96p
3. Egon Kaur 85p
SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 118p
2. Miikka Vuokila 100p
3. Juha Pasanen 80p
SM3-luokka
1. Roope Korhonen 120p
2. Lauri Joona 113p
3. Jussi Lindberg 46p
SM4-luokka
1. Henri Hokkala 125p*
2. Kristian Nieminen 83p
3. Toni Herranen 70p
*Varmistanut Suomen mestaruuden
SM5-luokka
1. Jere Pensas 125p
2. Leevi Lassila 113p
3. Walle Pajuoja 61p
Tiimit
1. Printsport Junior Team 269p
2. Co-Motorsport 261p
2. Printsport 199p
SM O.K. Auto-Ralli -info, reitti & aikataulu
SM O.K. Auto-Rallissa ajetaan lauantaina 1.10. seitsemän erikoiskoetta ja yhteensä 98,02 erikoiskoekilometriä ympäri itäistä Kouvolaa. Kilpailukeskus sijaitsee Kouvolan Vaakuna-hotellilla ja huoltoparkki Tykkimäen moottoriradalla. Kilpailijat lähetetään liikkeelle kello 09:01 huoltoparkista ja kauden viimeisiin maalijuhlallisuuksiin saavutaan klo 16:57.
Kilpailun aikataulu
Lauantai 1.10.2022
09:01 LÄHTÖ Tykkimäen moottorirata
09:34 EK1 Enäjärvi / 9,12 km (sulkuaika 08:00-14:30)
10:04 EK2 Tirva 1 / 10,99 km (08:30-19:00)
11:03 EK3 Uro 1 / 7,96 km (09:30-21:00)
11:25 EK4 Luotola 1 / 25,50 km (09:45-21:30)
12:29 HUOLTO Tykkimäen moottorirata
14:23 EK5 Tirva 2 / 10,99 km (08:30-19:00)
15:22 EK6 Uro 2 / 7,96 km (09:30-21:00)
15:44 EK7 Luotola 2 / 25,50 km (09:45-21:30)
16:57 MAALI Hotel Vaakuna Kouvola
Livelähetys: Lauantai
Yksi kommentti artikkeliin ”Ralli SM-kausi 2022 huipentuu lauantaina Kouvolassa”