Sami-Matti Trogen aloitti kauden näyttävästi palkintopallisijoituksella

Kilpailut 1 & 2 – Oschersleben, Saksa 26.-28.5.2023

Aika-ajo ja kilpailu 1. – lauantai 27.5.

Sami-Matti Trogen oli syystäkin tyytyväinen aika-ajosuoritukseensa:

”Neljänteen sijaa 30 auton joukossa voi olla tosi tyytyväinen. Olimme myös nopein BMW. Oli aika hankalaa, koska renkaat kestivät vain pari-kolme nopeaa kierrosta. Toiseksi viimeinen kierros olisi ollut tosi hyvä, mutta hävisin ruuhkassa pari-kolme kymmenystä”, Trogen analysoi.

Aika-ajon ajanutTrogen oli ajovuorossa kahdesta ”stintistä” ensimmäisen. Lähtöpaikka oli hyvä, mutta sarja näytti kovuutensa heti avauskierroksella. Puolustava mestari Mike David Ortmann tavoitteli Trogenin nelossijaa, mutta päätyi tiukan kamppailun jälkeen hiekalle vaurioituneella Aston Martinillaan. Trogen selvisi tilanteesta vaurioitta ja pääsi nopeasti rytmiin kiinni, palkintokorokepaikkojen välittömään tuntumaan.

Ensimmäisen puolituntisen aikana turva-auto vieraili radalla kahdesti. Jälkimmäinen osui juuri varikkoikkunan alkuun. Talli kutsui Trogenin sisään ja ajovuoro vaihtui Jouliélle. Nuoresta iästään huolimatta ranskalainen omaa kolme vuotta kokemusta GT4-luokan autoista ja ajoi kisainsinööri Joe Schmidtlerin käskystä aika-ajokierroksia kisan loppuun asti. Tulokaspari Trogen-Joulié oli maalissa toinen vain sekunnin murto-osia voittajien takana. Päivää täydensi Walkenhorst Motorsportin toisen autokunnan, Nico Hantke (GER)/Mex Jansen (NL), sijoittuminen kolmanneksi.

”Kisan alkuvaiheessa oli vähän kontaktia (Ortmannin) kanssa. Hän joutui keskeyttämään, itse pääsin onneksi jatkamaan. Sitten päätin säästää renkaita Enzolle. Taktiikka osui tosi nappiin; noustiin pari sijaa varikkokäynnillä”, Trogen kertoi.

1. kilpailun tulokset:

1) #85 Jan Philipp Springob/Simon Connor Primm – CV Performance Group – Mercedes-AMG GT4

2) #35 Sami-Matti Trogen/Enzo Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

3) #34 Nico Hantke/Mex Jansen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

4) #4 Denis Bulatov/Marcel Lenerz – BCMC Motorsport – Mercedes-AMG GT4

5) #31 Jannes Fittje/David Jahn – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4

23) #3 Nikolas Pirttilahti/Matias Nuoramo – Hofor Racing by Bonk Motorsport – BMW M4 GT4

Aika-ajo ja kilpailu 2 – Sunnuntai 28.5.2023

Kumpikin tallin kuljettajista ajaa kisaviikonloppuna yhden aika-ajon, sunnuntaina oli Joulién vuoro. Radalle oli kuitenkin levinnyt öljyä juuri ennen hänen nopeita kierroksia, näin parin oli tyytyminen 9. lähtöruutuun.

Aika-ajot ajanut kuljettaja ottaa myös ensimmäisen ajovuoron. Ranskalainen aloitti pirteästi ja nousi omalla stintillään aina kuudenneksi asti. Kuten lauantaina, Walkenhorst varikkomuurilta kutsuttiin kuljettaja aikaisin sisään.

”Samppa” osoitti vauhtinsa nousten podium-kamppailuun mukaan. Avausstintin taistelut olivat kuitenkin vieneet renkaista parhaan terän. Siitä huolimatta Trogen onnistui kuittaamaan yhden kisakumppanin ja oli maalissa viides. Sisarauton Nico Jantke ja Mex Jansen sijoittuivat jälleen kolmanneksi.

”Pitoa ei vaan ollut. Renkaan kuluminen oli tänään paljon rajumpaa kuin eilen. Aika-ajosijoituksen vaikutus näkyi, mutta sille ei oikein voitu mitään. Kaikki oli pelissä. Harmittaa, mutta kyllä vähän hymyilyttääkin”, Trogen sanoi

2. kilpailun tulokset:

1) #1 Mike David Ortmann/Hugo Sasse – PROsport Racing – Aston Martin Vantage GT4

2) #54 Michal Makes/Maxime Oosten – Project 1 – BMW M4 GT4

3) #34 Nico Hantke/Mex Jansen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

4) #2 Marat Khayrov/Gabriele Piana – Hofor Racing by Bonk Motorsport – BMW M4 GT4

5) #35 Sami-Matti Trogen/Enzo Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

21) #3 Nikolas Pirttilahti/Matias Nuoramo – Hofor Racing by Bonk Motorsport – BMW M4 GT4

Pistetilanne 1/12 osakilpailun jälkeen:

1) #85 Springob/Primm – CV Performance Group – 34 pistettä

2) #35 Hantke/Jansen – Walkenhorst Motorsport – 32 p.

3) #34 Trogen/Joulié – Walkenhorst Motorsport – 31 p.

4) #54 Makes/Oosten – Project 1 – 26 p.

5) #1 Ortmann/Sasse – PROsport Racing – 25 p.

Saksan GT4-mestaruussarja jatkuu juhannusviikonloppuna 23-25. kesäkuuta Hollannin Zandvoortissa.

GT4-sarjan osakilpailut nähdään suorana Saksan Sport1-kanavalta ja YouTubessa https://www.youtube.com/ADACMotorsports

Saksan GT4-sarjan kisaohjelma 2023:

26.-28. toukokuuta         Oschersleben, kisat 1 & 2

23.-25. kesäkuuta          Zandvoort (NL), kisat 3 & 4

4.-6. elokuuta                 Nürburgring, kisat 5 & 6

18.-20. elokuuva            Lausitzring, kisat 7 & 8

8.-9.10. syyskuuta         Sachsenring, kisat 9 & 10 20.-22.10. lokakuuta      Hockenheimring, kisat 11 & 12

Yksi kommentti artikkeliin ”Sami-Matti Trogen aloitti kauden näyttävästi palkintopallisijoituksella”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.