Sarjajohtajat säilyttivät asemansa Jyväskylässä

Tuukka-Matias Kivioja. Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) jatkui lauantaina SM Jyväskylän Talvirallissa. Kuuden erikoiskokeen reitti sisälsi erikoiskokeita 84 kilometrin verran talvisissa olosuhteissa. Lumihankien lisäksi reittiä reunusti paikoin runsaslukuinen määrä katsojia. Mukavasti isoja ja pieniä teitä sisältänyt reitti tarjosi parastaan niin kuljettajille kuin katsojillekin.

Päivän nopein junioripari oli tällä kertaa RSJM3-luokan voittajapari Tuukka-Matias Kivioja (JurvanUA) – Juha Heinonen (KvanUA) Ford Fiesta Rally4:lla.

– Jyväskylän reitti oli kyllä hieno! Kisa sujui meillä muuten ihan hyvin, mutta viimeisellä erikoiskokeella autoon tuli ongelmia ja tehoja katosi. Onneksi päästiin kuitenkin maaliin, kertoo Kivioja.

Kiviojan autokunta pääsee suuntaamaan kesäkauteen ja Pohjanmaa Ralliin sarjan kakkospaikalta, kaksi pistettä sarjakärkeä perässä.

Juniorien osallistujamäärältään runsaslukuisimmassa luokassa, eli RSJM1-luokassa voiton nappasi Ford Fiestalla kotikisassaan Otto Autio (KorUA) Sakari Lappalaisen kartturoimana. Voittomarginaalia sarjajohdossa kisaan startanneeseen AL-Härmän kaksikkoon Juuso LammiJuho Lammi kertyi 23,3 sekuntia. 

Veljekset Lammi jatkaa kakkossijansa myötä sarjajohdossa myös Jyväskylän osakilpailun jälkeen, ajokkina toimiva Citroen C2 VTS käydään kuitenkin tekniikan osalta huolellisesti läpi ennen toukokuuta ja sarjan jatkumista.

– Oli kyllä selviytymiskamppailu. Lumisade haittasi aika paljon, onneksi se loppui viimeiselle erikoiskokeelle mentäessä. Kaikenlaisia kommelluksia sattui kisan varrelle ja autokin rupesi puutumaan, ihme että päästiin maaliin. Auto on käytävä nyt kunnolla läpi ennen kesäkautta, sarjajohtaja Juuso Lammi totesi.

RSJM4-luokan voittoon ajoi BMW 325i ajokilla kaksikko Aati Appelgren (AUK-J-äijät) – Lauri Leppänen (TTR). Vastaavalla ajokilla sarjakolmosena Jyväskylän jälkeen ajavat RoiUA:n edustajat Samu KoivurantaJennika Puominen jäivät tällä kertaa toiseksi parin minuutin erolla.

Nuorten SM:n johtoasemaa heiteltiin kuljettajalta toiselle, kunnes yksi neljästä ehdokkaasta nappasi ykkössijan haltuunsa pysyvästi. Toisen peräkkäisen voittonsa nuorissa otti näin Esko Kytömäki (MhMK) – Niilo Ahonen (Päij-HUA) Ford Fiestalla. 

  – Ihan mahtavat fiilikset kyllä on, totta on ettei ois kausi olisi voinut yhtään paremmin alkaa. Kaksi voittoa putkeen! Kova taistelu kärkipaikasta oli ja täysi yritys koko päivän. Se palkittiin ja nyt sitten täydellisistä asetelmista kohti kesäkautta, Kytömäki kiteytti kauden avaustaan.  

Kilpailun kenties kovimman suorituksen teki viimeisellä erikoiskokeella Onni Järvinen (AUK-J-äijät) seuratoverinsa Aleksi Marttilan kartturoimana. Kaksikon Ford Fiesta lensi viimeisellä erikoiskokeella pohja-aikaan ja kaksikko nousi neljänneltä sijalta toiseksi. Kolmospaikalta löytyy Kuopion avauskilpailun tapaan Joonatan Ylilammi (KarUA/MK) – Juha-Pekka Perämäki (KeurUA) ja heidänkin ajokkinaan Ford Fiesta.

Nuorten SM:n kaartaa kesää kohti Esko Kytömäen sarjajohdolla, 10 pisteen päässä takana ovat tasapistein Joakim Goman (LakUA) ja Joonatan Ylilammi. 

Sarjasäännöt kaudella 2023 »

Tulokset: SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä

RSJM1
1. Otto Autio 58:12,6 
2. Juuso Lammi +23,3
3. Jonny Söderström +27,7

RSJM3
1. Tuukka-Matias Kivioja 57:58,1 
2. Tino Nikkanen +2:55,9

RSJM4
1. Aati Appelgren 58:46,7 
2. Samu Koivuranta +2:01,8

Nuorten SM
1. Esko Kytömäki 57:36,6 
2. Onni Järvinen +25,6
3. Joonatan Ylilammi +26,4

Kaikki tulokset »

Pistetilanne: 2/5 osakilpailua

RSJM
1. Juuso Lammi 32p
2. Tuukka-Matias Kivioja 30p 
2. Samu Koivuranta 27p 

Nuorten SM
1. Esko Kytömäki 30p
2. Joakim Goman 20p
3. Joonatan Ylilammi 20p 

Kaikki RSJM-pisteet »

Yksi kommentti artikkeliin ”Sarjajohtajat säilyttivät asemansa Jyväskylässä”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.