Rallin suomenmestaruussarja jatkuu parin kuukauden mittaisen tauon jälkeen tulevana viikonloppuna kaksipäiväisellä Pohjanmaan SM-rallilla. TGS Worldwide -tiimin Teemu Asunmaa ja Lauri Joona lähtevät hyvistä asetelmista kohti SM-sarjan neljättä osakilpailua.
SM1-luokan pistejohtajana kotikilpailuunsa valmistautuva Teemu Asunmaa, 36, ajaa viikonloppuna ensimmäisen sorarallin uudella Škoda Fabia RS Rally2 -autolla. Asunmaa on testannut autoa ahkerasti, mutta ilman haasteita ei testejä ole saatu ajettua läpi.
“Ollaan koitettu saada autoa sopivammaksi käteen, mutta kelit ovat testeissä menneet aina huonoksi, eikä olla päästy toivotunlaisesti eteenpäin. Vielä on työstettävää, ja jatkamme prosessia Pohjanmaan jälkeen.”
Ensimmäisenä reitille starttaava Asunmaa muistuttaa, että aura-auton rooli voi tuoda haasteita.
“Ei oteta paineita, ainahan voittoon pyritään kun ajetaan. Toki aura-auton rooli voi hieman vaikuttaa, kun tiet ovat todella kuivia.”, Asunmaa arvioi.
Luokan neljänneltä sijalta ja samaiselta lähtöpaikalta Etelä-Pohjanmaan vauhdikkaille erikoiskokeille starttaa Sastamalan Lauri Joona, joka pääsi viikolla testamaan uutta RS-mallia. Itse rallin Joona ajaa vielä vanhemmalla Rally2 Evolla.
“RS on todella hieno auto. Toki paljon tehtävää siinä on, että saan alustan säädöt mieleiseksi, mutta perusauto vaikuttaa todella hyvältä, jämäkältä ja kestävältä. Mielenkiinnolla odotan, kun päästään ensimmäisen kerran tositoimiin sen kanssa.”
Pohjanmaalle Joona lähtee käytännössä suoraan Portugalin MM-rallista, josta kotiintuomisina oli kovatasoisessa WRC2-luokassa hieno 11. sija.
”Saatiin sieltä hyvät sorakilometrit, vaikka toki erilaista sellaista. Autonkäsittelyä se kuitenkin varmasti paransi. Pohjanmaalla on hienot tiet ja kelikin näyttää sopivalta niin katsojille kuin meillekin.”
Seinäjoen SM-rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina yhteensä 8 erikoiskoetta ja yhteensä vajaat 110 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata suorana Moottoriurheilu TV:n YouTube-kanavalta. Kilpailun live-tulospalvelu löytyy SM-sarjan verkkosivuilta rallism.fi.
Kilpailunumerot
Teemu Asunmaa #1 Škoda Fabia RS Rally2
Lauri Joona #4 Škoda Fabia Rally2 EVO
Perjantai 19.5.
19:01 LÄHTÖ Seinäjoen Tori
19:49 EK1 Kuusenmäki / 11,34 km
20:35 EK2 Länsikylä / 12,84 km
21:09 HUOLTO Rengastien Autotarvike
Lauantai 20.5.
10:01 HUOLTO Rengastien Autotarvike
10:41 LÄHTÖ 2 Seinäjoen tori
11:29 EK3 Palonkylä / 9,54 km
12:05 EK4 Päkki / 22,49 km
12:33 EK5 Naarajoki 1 / 14,69 km
13:33 HUOLTO Rengastien Autotarvike
15:10 EK6 Seinäjoki City / 1,40 km
15:52 EK7 Ooperi / 19,70 km
16:35 EK8 Naarajoki 2 / 14,69 km
17:55 MAALI Seinäjoen Tori
Ralli SM-sarjan live-tulospalvelu
Perjantain livelähetys
Lauantain livelähetys
3 kommenttia artikkeliin ”TGS:n Asunmaa ja Joona luottavaisina Pohjanmaan SM-ralliin”