Lausitzringin odotettua kuumempi helle oli armoton kuskeille ja autoille
HUIMA KISAVAUHTI SIIVITTI TROGENIN JA JOULIÉN PISTEILLE
Yli 30-asteinen helle Saksan GT4-sarjan osakilpailuissa seitsemän ja kahdeksan laittoi kuljettajat ja kaluston odotettuakin kovemmalle. Lautsitzring, jättimäistä gladiaattoriareenaa muistuttava, Itä-Saksalainen autourheilupyhättö kohteli Sami-Matti Trogenin ja Enzo Joulién autokuntaa armottomasti, mutta myös palkitsevasti. Molemmista osakilpailuista tuloksena oli pistesijoitus.
Lauantai, 1. kilpailu
Trogen ajoi ensimmäisen aika-ajon. Piristävää oli, ettei BMW-autojen vauhti ollut enää niin kateissa kuin kaksi viikkoa sitten Nürburgringillä. Aivan kärkeen ei baijerilaisella kuitenkaan yltänyt. Tuloksena oli 13. lähtöruutu, parhaan BMW:n ollessa 10:s, vain 0,2 sekuntia nopeampana.
”Emme saaneet aika-ajossa renkaita toimimaan niin kuin odotimme. Itseasiassa kaikki BMW:t olivat vaikeuksissa sen kanssa. Emme oikein pysty käyttämään uuden renkaan pitoa samalla lailla kuin muut automerkit”, Sami-Matti kertoo.
Kisavauhti oli parempaa. Ensimmäisellä ajovuorolla Trogen nosti sijoitusta kymmenen joukkoon. Sarjassa pakollinen varikkokäynti tehtiin Walkenhorst Motorsportille tyypilliseen tapaan aikaisin, heti 10 minuutin varikkopysähdysikkunan avauduttua.
Kuljettajavaihdoksen ajoitus meni nappiin. Joulié pääsi hyvään väliin ja jatkoi nousua. Hetken näytti siltä, että kaksikko voisi taistella jopa kärkiviisikon paikasta, mutta helteinen keli ja kova tahti söi renkaita. Samalla auton teknikkaa ylikuumeni ja kojetaulu loisti punaisista varoitusvaloista. Ranskalainen taisteli kuitenkin sisukkaasti ja onnistui tuomaan auton maaliin sijalla yhdeksän ja pisteille.
”Taktiikkani oli agressiivinen. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti ohi niin monesta kuin mahdollista. Tiesin, että lähes 60-asteisella radalla auto alkaa kuumeta nopeasti ja renkaat sulaa alle heti, jos ajaa toisen takana likaisessa ilmassa”, Trogen kertoo.
”Tulos oli vähän pettymys, mutta saimme paljon dataa sunnuntain kisaa varten.”
Kilpailun voitti W&S Motorsportin pari Daniel Gregor/Finn Zulauf huiman kärkikamppailun jälkeen. Walkenhorst Motorsportin toinen auto, #34 kuskeinaan Mex Jansen ja Nico Hantke sijoittui hienosti kolmanneksi.
1. kilpailun tulokset:
1) #75 Finn Zulauf/Daniel Gregor – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
2) #54 Maxime Oosten/Michal Makes – Project 1 – BMW M4 GT4
3) #34 Mex Jansen/Nico Hantke – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
4) #1 Mike David Ortmann/Hugo Sasse – Prosport Racing – Aston Martin Vantage GT4
5) #6 Nicolaj Møller-Madsen/Ivan Ekelchik – Wimmer Werk Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
…
9) #35 Sami-Matti Trogen/Enzo Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
17) #3 Matias Nuoramo/Nikolas Pirttilahti – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
Sunnuntai, 2. kilpailu
Sunnuntai valkeni lähes yhtä lämpimänä kuin lauantai. Elohopea kohosi 30 asteeseen ja radan lämpö reilusti 40:n kuumemmalla puolelle. Ohjaamossa olosuhteet muistuttivat edelleen uimahallin saunaa. Oli Enzo Joulién vuoro ajaa aika-ajo. Pari osoitti tasaisuutensa jälleen kerran – Enzo ajoi 13. lähtöruutuun. Aivan kuten Trogen lauantaina.
BMW:n kisavauhti oli erinomaista. Joulié paukutteli liudan näyttäviä ohituksia. Trogen vaihdettiin rattiin vajaan puolen tunnin ajon jälkeen. Täydellisesti ajoitettu varikkokäynti antoi oivan hyökkäyspaikan ja Trogen alkoi napsia ohituksia varmalla ajollaan.
Kisan loppu oli trilleri, kun peräti viidenneksi noussut Trogen sai taaksensa huippunopean Eastside Motorsportin Mercedes-AMG:n. Sitä ajoi sarjan pisteissä kärkikolmikkoon kuuluva Jan Philipp Springob.
Mersun vauhti oli vakuuttavaa, mutta Trogen otti käyttöön kaikki puolustavan ajotavan opit. Sillä ja kärsivällisyydellä hän onnistui pitämään Springobin takanaan ja oli maalissa viides. Suorituksen arvoa nostaa sekin, että Trogen/Joulié oli kisassa parhaiten sijoittunut BMW-autokunta. Walkenhorstin toinen autokunta Hantke/Jansen joutui harmittavasti keskeyttämään kisan alkuvaiheessa tapahtuneen kolarin takia.
Kilpailun voittivat Denis Bulatov ja loukkaantunutta Marcel Lenerziä tuuraava Marc de Fulgencio EastSide Motorsportin Mercedes-AMG:llä.
”Oli kyllä kova yritys päällä koko kisan ajan. Täysillä oli painettava niin että hiki lensi. Kaikki ohitukset tehtiin ajamalla”, Trogen sanoo.
”Oli ajettava urku auki koko ajan. Siinä ei auton säästämistä ehtinyt ajatella.Viimeiset 10 kierrosta oli aika liukasta, kun renkaiden pito loppui”, lohjalainen selosti.
”Oli tosi itsevarma olo ja päätin, etten päästä Springobia helposti ohi. Tiesin, että hänen Mersunsa on tosi nopea keskisektorilla, mutta me oltiin kuluneillakin renkailla nopeampia suorilla. Täytyi vaan pitää kaveri takana siinä radan keskivaiheilla jarruttamalla ihan maksimit, mihin autollamme pystyy”, vapautunut Trogen kuvaili ajotunnelmiaan.
2. kilpailun tulokset:
1) #4 Marc De Fulgencio/Denis Bulatov – Eastside Motorsport – Mercedes-AMG GT4
2) #31 David Jahn/Jannes Fittje – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
3) #1 Mike David Ortmann/Hugo Sasse – Prosport Racing – Aston Martin Vantage GT4
4) #18 Emil Gjerdrum/Alexander Connor – BWT Mücke Motorsport – Mercedes-AMG GT4
5) #35 Enzo Joulié/Sami-Matti Trogen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
…
17) #3 Nikolas Pirttilahti/Matias Nuoramo – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
Saksan GT4-sarja, pistetilanne 8/12 osakilpailun jälkeen:
1) #1 Sasse/Ortmann – PROsport Racing – 123 pistettä
2) #85 Bulatov* – Eastside Motorsport – 117 p.
3) #4 Primm/Springob – CV Performance Group – 103 p.
4) #31 Jahn/Fittje – AVIA W&S Motorsport – 93 p.
5) #75 Zulauf/Gregor – AVIA W&S Motorsport – 82 p.
…
10) Trogen/Joulié – Walkenhorst Motorsport – 50 p.
Saksan GT4-mestaruuskausi jatkuu kolmen viikon päästä, 8-10. syyskuuta, Sachsenringillä.
2 kommenttia artikkeliin ”Trogen pisteille paahtavassa GT4-kisassa”