Viimeisen erikoiskokeen epäonni pudotti Heikkilän kärjestä kahdeksanneksi Portugalin EM-rallissa

Kuva: @World / Red Bull Content Pool

Mikko Heikkilä on sijoittunut ERC:n avausosakilpailussa kahdeksanneksi. Kilpailua johtanut Heikkilä kärsi viimeisellä erikoiskokeella rengasrikon, joka pudotti suomalaisen kahdeksanneksi. Heikkilä johti kilpailua yhdeksän erikoiskokeen ajan.

Mikko Heikkilä, 31, kartanlukijansa Samu Vaalerin, 25, kanssa, ovat sijoittuneet kahdeksanneksi rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n avausosakilpailussa Portugalissa. The Racing Factoryn Skoda Fabia Rally2 Evolla kilpaileva Heikkilä oli kilpailun johdossa viimeiselle erikoiskokeelle saakka, mutta epäonnekas rengasrikko tiputti suomalaisen kahdeksanneksi.

Kilpailu alkoi perjantaina aika-ajoerikoiskokeella sekä lyhyellä Fafen yleisöerikoiskokeella. Kolmannen lähtöpaikan aika-ajoerikoiskokeen jälkeen valinnut Heikkilä oli avauserikoiskokeen seitsemäs.

Lauantaina Heikkilä nousi seitsemänneltä sijalta kilpailun johtoon, ja yötauolle lähdettiinkin Heikkilän komennossa 4,2 sekunnin turvin. Edes pop-off -venttiilin ja laturin hihnan kanssa koetut tekniikkamurheet eivät hidastaneet nurmijärveläiskuljettajaa.

-Täytyy sanoa, etten olisi uskonut ennen rallia, että lähdetään johdossa sunnuntaihin. Täytyy silti muistaa, että puolet rallista on vielä ajamatta. Täysi keskittyminen huomiseen.

Päätöspäivän Heikkilä avasi neljänneksi nopeimmalla ajalla, ja toiseksi nopein aika erikoiskokeella 11 nosti Heikkilän johdon 10,5 sekuntiin. Erikoiskokeella 12 Heikkilä osui tien reunaan, ja vääntynyt raidetanko hidasti Heikkilää erikoiskokeella 13. Päivähuoltoon tultaessa Heikkilän ero oli kaventunut vain 2,9 sekuntiin.  

-Jouduttiin jännittämään kestääkö tanko, joten ajoin viimeisen erikoiskokeen ihan liian varovaisesti. Toisaalta olisi voinut käydä huonomminkin jos oltaisiin puristettu kovempaa.

The Racing Factoryn mekaanikon pistivät Heikkilän Skodan kuntoon, ja kilpailun viimeiselle lenkille Heikkilä lähti hakemaan uransa ensimmäistä EM-voittoa. Lenkin kolme ensimmäistä erikoiskoetta olivat kärjen osalta äärimmäisen tasaisia, ja rallin päättävälle Power Stage -erikoiskokeelle lähdettiin Heikkilän komennossa 2,8 sekunnin erolla. Viimeisellä erikoiskokeella kuitenkin epäonni iski rengasrikon muodossa, ja Heikkilä joutui vaihtamaan renkaan erikoiskokeella tippuen kilpailun kahdeksanneksi.

-Ei tullut mitään virhettä eikä osuttu mihinkään, ilmeisesti urassa jokin osui sitten sopivasti aiheuttaen rengasrikon. Ainahan tällaisessa rallissa sattuu ja tapahtuu, meille kuitenkin yllättävän vähän. Ajettiin niin kovaa kuin ikinä uskalletaan ja on sanomattakin selvää, että nyt harmittaa todella paljon, mutta ei auta katsella taaksepäin.

Heikkilän yhteistyö Michelinin sekä The Racing Factoryn kanssa alkoi äärimmäisen kilpailukykyisesti, ja Heikkilä tahtookin kiittää viikonlopusta uutta tiimiään sekä rengastoimittajaa lopputuloksesta huolimatta.

-Täytyy kuitenkin kehua Michelinin porukkaa suorituskykyisistä ja vahvoista renkaista. Molemmat seokset toimivat loistavasti omissa keleissään, ja renkaat kestivät äärimmäisen hyvin röykytyksestä ja syvistä urista huolimatta. Nyt kävi vaan pirun huono tuuri.

-The Racing Factoryn kanssa kaikki pelasi hienosti ja suuret kiitokset tiimille siitä. Auto oli nopea ja helppo ajettava koko ajan. Oli mukava aloittaa yhteistyö ajamalla kunnolla voitosta koko kilpailun ajan, harmi että lopulta kävi näin. Kiitokset myös yhteistyökumppaneillemme ja meitä kannustaneille. Katsotaan, millainen reissu Kanarialla on luvassa.

Rallin Euroopan mestaruussarja ERC jatkuu ERC Rally Islas Canariasilla 5.-6.5.
 

Rally Serras de Fafen lopputulokset:

1. Hayden Paddon 1:42:21,3 Hyundain i20 N Rally2 NZL

2. Mads Ostberg 1:42:32,1 +10,8 Citroen C3 Rally2 NOR

3. Georg Linnamäe 1:42:48,8 +27,5 Hyundain i20 N Rally2 EST

4. Mikolaj Marczyk 1:43:34,7 +1:13,4 Skoda Fabia RS Rally2 POL

8. Mikko Heikkilä 1:45:02,7 +2:41,4 Skoda Fabia Rally2 Evo FIN

Pistetilanne 1/8 osakilpailun jälkeen:

1. Hayden Paddon 34 Hyundain i20 N Rally2 Pirelli

2. Mads Ostberg 24 Citroen C3 Rally2 MRF

3. Georg Linnamäe 24 Hyundai i20 N Rally2 Michelin

4. Craig Breen 20 Hyundai i20 N Rally2 Pirelli 8. Mikko Heikkilä 11 Skoda Fabia Rally2 Evo Michelin

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.