Suomen rata-autosarjojen kausi jatkui Estonian Grand Prixillä kuluneena viikonloppuna. FRC ja Rata SM -sarjojen luokat ajoivat kaksipäiväisessä kilpailussa yhdessä Baltian moottoripyöräluokkien kanssa. Pärnussa sijainnut Porsche Ring tarjosi hulppeat puitteet jännittävälle kilpailuviikonlopulle.
Toyotien ja Minien välistä vääntöä V1600-luokassa
V1600-luokassa ajettiin ensimmäinen lähtö jo avauspäivänä perjantaina, jossa Toyota-kaksikko Miio Nurminen ja Aapo Skaffari nappasivat kaksi ensimmäistä sijaa SM-pistejohtajan Simo Rauhalan ehtiessä ruutulipulle kolmantena. Toisessa lähdössä Skaffari sai loistavan lähdön ampaisten heti kärkeen Nurmisen tippuessa lähdön alkupuolella kuudenneksi. Lähdössä nähtiin rengas rengas vasten -taistelua tamperelaisten Skaffarin ja Rauhalan välillä, mutta lopulta Skaffarin onnistui pitää Rauhala takanaan ennen Alavetelin Martina Backfältiä.
Legendseissä johtopaikka vaihtui tiuhaan
Legendsien avauslähtöön lähdettiin Kalle Merisalon johdolla. Rinnalta lähtenyt hyvinkääläinen Henri Tuomaala joutui taipumaan kakkosmutkan jarrutuksessa, kun loistavan lähdön saanut Marko Kilpiä pääsi yllättämään hyvinkääläisen ja kuittasi kakkostilan sisäpuolelta. Kovimman nousun lähdön alkupuolella teki kuitenkin Vauhtiajoissa toisen lähdön voittanut kirkkonummen Arto Ojaranta, joka nosti Legendsinsä neljännestä ruudusta hetkellisesti johtoon asti. Lähdön toisella puoliskolla kahdeksan kärki irtautui muista, ja mahtui ruutulipulle tultaessa 2,2 sekunnin sisään. Voittajaksi nousi Lappeenrannan Kilpiä ennen niin ikään huiman nousun kymmenennestä ruudusta tehnyttä Kurikan Tuomas Plosilaa Ojarannan joutuessa tyytymään kolmanteen sijaan. Paalulta lähtenyt Merisalo joutui keskeyttämään neljännellä kierroksella.
Toisessa lähdössä paalulta lähtenyt Ojaranta menetti johtonsa avausmutkaan mentäessä Plosilalle, mutta nousi takaisin johtoon kolmannessa kaarteessa. Ojaranta kuitenkin menetti lähdön edetessä osakkeitaan Plosilan noustessa kärkeen. Turva-auton tullessa radalle oli kärjen järjestys Plosila – (Leevi) Lintukanto – Kilpiä. Turva-auton takaa lähdettyään Plosila ja Lintukanto vaihtelivat sijoituksia kärjessä pälkäneläisen kuitatessa lähdön nimiinsä vain 51 tuhannesosan erolla Plosilaan Kilpiän ollessa kolmas.
Westman oli päivän nousija
V8 Thundereiden avauslähdössä nopeimman ajan aika-ajoissa ajanut Emil Westman joutui lähtemään joukon hänniltä myöhästyttyään lähdön keräilystä. Tämä tarjosi kauden aikana neljästi toiseksi korkeimmalle korokkeelle nousseelle Jonne Rautjärvelle tuhannen taalan paikan. Rautjärven ja Milla Mäkelän johtaessa joukkoa ensimmäiseen mutkaan otti Jyväskyläläinen lähdön nopeasti komentoonsa Mäkelän jäädessä toiseksi. Westmanin nousu joukon hänniltä oli huimaa, ja kokkolalainen nousi lopulta voittajaksi Rautjärven sorruttua ajovirheeseen toiseksi viimeisellä kierroksella. Milla Mäkelä Rantsilasta ajoi toisen lähdön kolmanneksi. Toiseen lähtöön Westman lähti paalulta, eikä kokkolalainen katsellut taakseen kuitaten lähdön nimiinsä ennen Rautjärveä sekä Mäkelää.
Bemarit kahden kauppaa
BMW Xtreme Racen toinen lähtö oli kahden kauppaa. Kari Haavisto sai hyvän lähdön paalulta, mutta SM-pistekärki, seinäjokelainen Juho Siekkinen hiillosti koko lähdön avauspuoliskon ajan päästen ohi kaksikon osuessa toisiinsa. Siekkinen nappasi voiton ja Haavisto tippui tuloslistalla ollen lopulta kuudes. Toiseksi ajoi Uudenkaupungin Antti Sormunen ja kolmanneksi Roope Sundström. Pitkään lähtöön parivaljakko Siekkinen – Haavisto lähtivät 7. ja 8. lähtöruudusta. Kaksikko nousi tuloslistoilla, ja maaliin ajettiin lopulta Haavisto edellä ja Siekkinen toisena. Kolmanneksi ajoi Antti Sormunen.
Kuivakangas Formuloiden nopein
Formula Open -kausi käynnistettiin Pärnussa. Nopein molemmissa lähdöissä oli Jussi Kuivakangas ennen Matti Hautamäkeä ja Nestori Virtalaa.
Kilpailulähtöjen tulokset luokittain
V1600 lähtö 1
1. Miio Nurminen 13 kierrosta Toyota Auris
2. Aapo Skaffari +0,268 Toyota Auris
3. Simo Rauhala +0,617 Mini One
4. Martina Backfält +1,309 Mini One
5. Oskar Dahlbacka +6,054 Mini One
V1600 lähtö 2
1. Aapo Skaffari 13 kierrosta Toyota Auris
2. Simo Rauhala +0,060 Mini One
3. Martina Backfält +0,268 Mini One
4. Otto Nisula +3,634 Citroen C2
5. Oskar Dahlbacka +3,652 Mini One
Legends lähtö 1
1. Marko Kilpiä 12 kierrosta
2. Tuomas Plosila +0,315
3. Arto Ojaranta +0,425
4. Toni Lähteenmäki +0,883
5. Leevi Lintukanto +0,992
Legends lähtö 2
1. Leevi Lintukanto 11 kierrosta
2. Tuomas Plosila +0,051
3. Marko Kilpiä +0,219
4. Kalle Merisalo +0,676
5. Arto Ojaranta +0,751
V8 Thunder lähtö 1
1. Emil Westman 16 kierrosta Chevrolet Camaro
2. Jonne Rautjärvi +7,017 Chevrolet Camaro
3. Milla Mäkelä +12,520 Mercedes-Benz C63 AMG
4. Jarkko Tähtinen +17,162 Ford Mustang
5. Miko Kiminki +17,708 Chevrolet Camaro
V8 Thunder lähtö 2
1. Emil Westman 16 kierrosta Chevrolet Camaro
2. Jonne Rautjärvi +3,524 Chevrolet Camaro
3. Milla Mäkelä +16,435 Mercedes-Benz C63 AMG
4. Petri Ortju +26,889 Mercedes-Benz C63 AMG
5. Jarkko Tähtinen +31,523 Ford Mustang
BMW Xtreme Race lähtö 1
1. Juho Siekkinen 12 kierrosta
2. Kari Haavisto +0,771
3. Antti Sormunen +11,978
4. Riku Salmenautio +15,888
5. Timo Grönthal +20,313
BMW Xtreme Race lähtö 2
1. Juho Siekkinen 11 kierrosta
2. Antti Sormunen +8,179
3. Roope Sundström +8,886
4. Jesse Salmenautio +9,405
5. Heikki Liiri +11,427
BMW Xtreme Race lähtö 3
1. Kari Haavisto 26 kierrosta
2. Juho Siekkinen +2,181
3. Antti Sormunen +29,154
4. Riku & Jesse Salmenautio +31,738
5. Tomi & Roope Sundström +35,150
Formula Open lähtö 1
1. Jussi Kuivakangas 13 kierrosta
2. Matti Hautamäki +56,504
3. Nestori Virtala DNF
Formula Open lähtö 2
1. Jussi Kuivakangas 15 kierrosta
2. Matti Hautamäki +42,351
3. Nestori Virtala +48,404
Legendsien toisessa lähdössä nähtiin kovaa vääntöä Leevi Lintukannon (oik) ja Tuomas Plosilan välillä Marko Kilpiän (vas.) sijoittuessakolmanneksi. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.
Emil Westman teki hurjan nousun V8 Thundereiden avauslähdössä. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.
BMW Xtreme Racen voitot ratkaistiin taisteluparin Siekkinen – Haavisto välillä. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK
Finnish Racing Championship on suomalaisen rata-autoilun huippusarja,
jonka pääluokkana on uusi TCR Finland -luokka.