Mikko Heikkilä kilpailee tulevalla kaudella rallin EM-sarjassa, ERC:ssä. Portugalilaisen The Racing Factory -tallin riveissä kilpailevalle Heikkilälle kausi edustaa seuraavaa askelta nurmijärveläiskuljettajan uralla. Yhtälön täydentävät SM-mestaruusvuodelta tutut kartanlukija Samu Vaaleri sekä Skoda Fabia.
Mikko Heikkilä, 31, kilpailee tulevana kautena rallin Euroopan mestaruussarja ERC:ssä The Racing Factory -tiimissä. Ensikosketuksen ERC:hen Heikkilä otti Rally Liepajassa viime kesänä, ja Latviasta saavutettu kolmossija lupaa kovaa kyytiä nurmijärveläiskuljettajalta.
– Mahtava fiilis päästä kertomaan tämän kauden suunnitelmista, sitä on jo vähän kyseltykin. ERC on minulle steppi eteenpäin urallani. Jatkamme tuttuun tapaan Samu Vaalerin kanssa, meillä homma on pelannut hienosti, Heikkilä kertoo.
Heikkilä kilpailee portugalilaistalli The Racing Factorylla tulevana vuotena. Vuonna 2018 perustettu tiimi on ehtinyt hakea sekä menestyä ERC:ssä sijoittuen tiimien pisteissä kolmanneksi kaudella 2019. Kokemuksen lisäksi tallin Sao Paio de Oleiroksessa sijaitsevat toimitilat tekivät Heikkilään vaikutuksen. Auton merkki ei tulevaksi kaudeksi vaihdu, vaan Heikkilä luottaa totuttuun tapaan Skodaan.
– Olin vaikuttunut heidän toimitiloistaan, kaikki vaikutti ammattimaiselta. Odotan innolla, että pääsen tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Skodalla jatketaan, avauskilpailu todennäköisesti ajetaan vielä vanhalla Fabia Rally2 Evolla, mutta jossain kohtaa kautta saamme uuden Fabia RS Rally2:en alle. Renkaiden suhteen olemme siirtyneet luottamaan Michelinin pitoon, Heikkilä kertoo.
The Racing Factory toimitusjohtajalla Aloisio Monteirolla on selkeä tavoite yhteistyölle Heikkilän kanssa.
– Olemme todella tyytyväisiä saadessamme toivottaa Mikon ja Samun tervetulleiksi tiimiimme ja teemme kaiken voitavamme, että pystymme tarjoamaan kaiken tarvittavan mahdollisimmanmenestyksekkäälle kaudelle. Tavoitteenamme on muuttaa yhteistyö voitoiksi. Mikko oli ehdoton ensivalintamme tiimiin; olimme seuranneet hänen tuloksiaan ja kehitystään, joten valinta oli luonnollinen. Olemme tyytyväisiä lähtökohtiin, ja nyt aloitamme työskentelyn, jotta saavutamme yhdessä parhaat mahdolliset tulokset.
Kahdeksan osakilpailun kalenteri sisältää neljä asvaltti- ja neljä sorarallia. Asvaltilta Heikkilällä on kokemusta kolmen MM-rallin osalta Espanjasta sekä Kroatiasta.
– Ajetaan niin kovaa kuin pystytään kuten ennenkin, ja tietysti podiumit ja voitot ovat ne mihin pyritään. Asvaltilla tarvitaan kilometrejä sekä kokemusta, mutta sarja onneksi sisältää hyvän määränasvalttipätkiä. Alku on varmasti vähän maltillisempaa ja vauhtia nostetaan kun saadaan rytmistä kiinni.
Heikkilä odottaa jo kauden avausta, 11.-12.3. Portugalissa ajettavaa Rally Serras de Fafea. Hallitseva Suomen mestari haluaa kiittää yhteistyökumppaneitaan mahdollisuudesta ottaa askel maailmalle ja ERC-sarjaan.
– Todella suuret kiitokset jo ennen kauden alkua kaikille tämän mahdollistaneille, niin omille yhteistyökumppaneilleni kuin The Racing Factorylle. Pyritään menestymään ja saamaan hommaa eteenpäin ERC:ssä, Heikkilä kiittelee.
The Racing Factoryn suunnitelmat Heikkilän kanssa eivät rajoitu vain ERC:hen.
– Tavoitteenamme on panostaa kovasti kauteen 2023 sekä 2024, mutta päätavoitteemme on auttaa Mikkoa kehittymään kuljettajana entisestään ja pyrkiä rallin MM-sarjaan kaudeksi 2025, Monteiro kertoo.
Rallin Euroopan mestaruussarja ERC alkaa Portugalissa 11.12.3. Kilpailuita voi seurata livenä WRC+ -tilauksella. Sarja sisältää kahdeksan osakilpailua, ja kausi päättyy Unkariin 7.-8.10.
Yksi kommentti artikkeliin ”Heikkilä kilpailemaan rallin EM-sarjaan – “ERC on steppi eteenpäin urallani””