Mikko Heikkilä on Puolassa ajettavassa rallin EM-sarjan kolmannessa osakilpailussa kahden ajopäivän jälkeen kahdeksantena. Kolmipäiväinen kilpailu päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta.
Mikko Heikkilä, 31, kartanlukijansa Samu Vaalerin, 26, kanssa, ovat Puolassa ajettavassa ERC-sarjan kolmannessa osakilpailussa kahdeksantena kahden ajopäivän jälkeen. Autonsa säätöjen kanssa painineen Heikkilän päivä oli haastava.
Perjantaina ajettiin lyhyt yleisöerikoiskoe, jolla Heikkilä oli yhdestoista. Heikkilä aloitti lauantain vahvasti kolmanneksi nopeimmalla ajalla, mutta ongelmat auton yliohjautuvuuden kanssa pudottivat nurmijärveläiskuljettajan kuudenneksi päivähuoltoon tultaessa.
-Auto luistaa älyttömästi, mutta rengas ei kulu. Lisäksi auto tuntuu ihan liian pehmeältä. Yritän tulla minkä pääsen, mutta hirveästi kovempaa ei voi tulla ottamatta riskejä.
Auton säätöjä muutettiin huollossa, mutta niillä ei ollut toivotunlaista vaikutusta. Heikkilä oli päivän toisen lenkin jälkeen yleiskilpailun seitsemäntenä.
-Ei mitään valtavaa muutosta. Vieläkin tuntuu, että auto on pehmeä, vaikka kaiken maailman ruuvia ollaan käännelty. On aika turhautunut olo. Yritän puskea, mutta ei tunnu riittävän. Jotain pitäisi koittaa keksiä yön aikana.
Rallin päätöspäivään Heikkilä lähtee kahdeksantena. Ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta ja 78,22 erikoiskoekilometriä.
Yleiskilpailun tilanne – 8/16 erikoiskoetta
1. Martins Sesks 53:38,1 Skoda Fabia RS Rally2 LVA
2. Hayden Paddon 53:46,3 +8,2 Hyundai i20 N Rally2 NZL
3. Mikolaj Marczyk 54:19,5 +41,4 Skoda Fabia RS Rally2 POL
4. Josh McErlean 54:28,2 +50,1 Hyundai i20 N Rally2 IRE
5. Mads Östberg 54:29,7 +51,6 Citroen C3 Rally2 NOR8. Mikko Heikkilä 54:36,9 +57,2 Skoda Fabia Rally2 Evo FIN
Yksi kommentti artikkeliin ”EM ralliauutisia: Heikkilällä haastava päivä Puolassa”