Tiukan avauslähdön voittaja ratkesi 0,048 sekunnin erolla. Kuvassa vasemmalta oikealle: Marko Kilpiä, Tuomas Plosila sekä Henri Tuomaala. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK
Merisalo juhlisti kauden avausvoittoaan Motoparkissa
Finnish Racing Championship -sarjan toinen osakilpailu ajettiin loppuun sunnuntaina Virtasalmen Motoparkissa. Legendsien kolmannen lähdön lisäksi sunnuntaina ajettiin myös Circuit Racing SM -sarjan luokkien toisen lähdöt.
Legendsien avauslähtö ratkesi sadasosilla

Lauantai avattiin miltein maalikameraa vaatineella maaliintulolla, kun Kurikan Tuomas Plosila vei lähdön nimiinsä 0,048 sekunnin marginaalilla Marko Kilpiään. Hyvinkään Henri Tuomaala ajoi lähdön kolmanneksi.
-Voitto ei todellakaan tullut helpolla, mutta tyytyväinen saa olla, kun maalissa oli ekana. Alastaron avaus ei mennyt ihan kuten suunniteltiin, joten tämä oli hyvä motivaation nostatus sen jälkeen, Plosila kertoi.
Kilpiä ei kuitenkaan jäänyt harmittelemaan täpärää kakkossijaansa, vaan lappeenrantalaiskuljettaja nappasi voiton päivän toisesta lähdöstä. Viime kauden mestari Henri Tuomaala ajoi toiseksi, ja tutun podium-kattauksen täydensi Plosila kolmannella sijallaan.
-Ekalla kierroksella jouduin vähän vahingossa kärkeen, ja sen jälkeen yritin sinnitellä. Odotin, että loppujoukko alkaa tunkemaan ohi, mutta aika rauhassa sain ajella. Muutamalla viimeisellä kierroksella oli vähän vääntöä, mutta sain pidettyä johtopaikan, Kilpiä kertasi toisen lähdön tapahtumia.
Merisalo kauden avausvoittoon sunnuntaina
Sunnuntaina ajettiin vielä Legendsien viikonlopun kolmas lähtö, jonka voittajaksi kruunattiin Kalle Merisalo Pukkilasta. Plosila ajoi toiseksi ja Tuomaala kolmanneksi.
-Kilpailu oli tiukkaa, ja tuuri oli hyvä, Merisalo kommentoi lyhyesti napattuaan kauden avausvoittonsa.
Tuuli hallitsi Superbikeja – tuplavoittajat sivuvaunuissa ja Supersport 300:ssa

Supersport MM -kuljettaja Niki Tuuli oli pysäyttämätln Motoparkissa. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK
Kaksipyöräisten SM-luokissa Superbikessa muut saivat katsella Supersport-luokan MM-sarjassa kilpailevan Niki Tuulin vihreän Kawasakin takavaloja. Tuulen vauhdista kertoi myös se, että Tuuli kellotti uuden kierrosennätyksen kaksipyöräisillä muotoon 1:23,983. Superstock 600 -luokan voitot ratkottiin Lenni Klemetin ja Niko Lehtirannan välillä Klemetin viedessä pidemmän tikun molemmissa lähdöissä.
Fin Supersport 300 -luokassa Antti Laine keräsi kovimman SM-pistesaaliin Virtasalmelta miehen voittaessa molemmat luokan lähdöt. Sivuvaunuissa mentiin lauantain tapaan Eero Pärmin ja Lauri Lipstokin komennossa.
FRC Motoparkin tulokset
Legends – Kilpailu 1:
1. Tuomas Plosila 9 kierrosta
2. Marko Kilpiä +0,048
3. Henri Tuomaala +0,301
4. Kalle Merisalo +2,385
5. Nico Tikkinen +2,465
Legends – Kilpailu 2:
1. Marko Kilpiä 9 kierrosta
2. Henri Tuomaala +0,174
3. Tuomas Plosila +0,811
4. Onni Peltonen +1,410
5. Toni Lähteenmäki +1,477
Legends – Kilpailu 3:
1. Kalle Merisalo 9 kierrosta
2. Tuomas Plosila +0,143
3. Henri Tuomaala +0,423
4. Lenni Nieminen +0,637
5. Marko Kilpiä +1,443
Superbike / Superstock 600 – Kilpailu 1:
1. Niki Tuuli 13 kierrosta Kawasaki Superbike
2. Magnus Collin +23,531 BMW Superbike
3. Lenni Klemetti +40,906 Yamaha Superstock 600
4. Niko Lehtiranta +41,852 Yamaha Superstock 600
5. Rasmus Nurmi +51,929 Yamaha Superstock 600
Superbike / Superstock 600 – Kilpailu 2:
1. Niki Tuuli 13 kierrosta Kawasaki Superbike
2. Magnus Collin +33,934 BMW Superbike
3. Lenni Klemetti +44,685 Yamaha Superstock 600
4. Niko Lehtiranta +45,231 Yamaha Superstock 600
5. Peter Paloranta +49,121 Kawasaki Superbike
Fin Supersport 300 – Kilpailu 1:
1. Antti Laine 9 kierrosta Kawasaki
2. Elias Matikainen +24,201 Kawasaki
3. Nooa Mälkiä +25,351 Kawasaki
4. Alexand Kyriakou +25,477 Yamaha
5. Tony Collin DNF KTM
Fin Supersport 300 – Kilpailu 2:
1. Antti Laine 9 kierrosta Kawasaki
2. Elias Matikainen +12,461 Kawasaki
3. Alexandr Kyriakou +12,804 Yamaha
4. Nooa Mälkiä +29,460 Kawasaki
5. Tony Collin +45,878 KTM
Sivuvaunut – Kilpailu 1:
1. Eero Pärm / Lauri Lipstok 9 kierrosta
2. Petri Markkula / Jaana Soppa +11,459
3. Markku Artiola / Matti Liekari +12,608
4. Joni Manninen / Tero Manninen +14,722
5. Marko Hurme / Jari-Pekka Rahkonen +1:13,906
Sivuvaunut – Kilpailu 2:
1. Eero Pärm / Lauri Lipstok 9 kierrosta
2. Petri Markkula / Jaana Soppa +9,607
3. Markku Artiola / Matti Liekari +21,602
4. Silver Kuusk / Marko Piirlaid +57,689
5. Marko Hurme / Jari-Pekka Rahkonen +1:03,168
SM-pisteet päivitetään finnishracingchampionship.fi -verkkosivuille.