Jo 11-vuotiaana vuonna 2018 lohjalainen Tuukka Taponen oli selvillä tavoitteistaan: haluan ajaa F1-autoa kilpaa. Hänen isänsä, paikallinen autohuoltamoyrittäjä, ja äitinsä ovat alusta alkaen tukeneet pojan harrastusta, ja kausi kaudelta Tuukka on noussut kohti parrasvaloja. Tuukan Satu äiti onkin kertonut, että Tuukka aloitti ajamisen jo 6-vuotiaana.
Jo 2018 AKK valitsi Tuukan Suomen ainoana edustajana Academy Trophy-sarjaan, missä Tuukka saavuttikin paikan finaalissa. Tuolloin Tuukalta kysyttäessä ajatuksissa ja suunnitelmissa oli ajaa kartingia vielä kolme vuotta, eli vuoteen 2021.
Vuosi 2019 ja Tuukka huomattiin maailmallakin
12-vuotias Tuukka ajoi vuonna 2019 EM-kilpailuissa WSK-sarjassa. Matkoja tuli tehtyä jo silloin ympäri Eurooppaa ja Tuukalle tulivat tutuiksi niin Italian kuin Ranskan radat ja vähitellen hyvät kilpailuesitykset toivat myös huomiota kansainvälisessä mediassa, kuten myös lisääntyvää huomiota suomalaisessa mediassa.
12-vuotiaalle koululaiselle Euroopan kiertue ei ollut missään nimessä helppo. Tuukan piti hoitaa myös kouluasiat kunnolla ja vuoden 2019 Tuukka osoittikin kaikessa tekemisessään omistautumista ja intoa tehdä kaikki, mihin hän lähti mukaan, kunnolla – sekä koulun että ajamisen. Hän itse kertoi ajamisestaan itseluottamuksella eri medioihin, ja ajamisen lisäksi kuvioihin olivat tulleet myös kehittyneemmät fyysiset ja psyykkiset valmennukset, jotka olisivat apuna Tuukan tulevina vuosina.
Tässä vaiheessa Suomessa muutkin alkoivat tietää, kuka Tuukka on, ja ensimmäiset kuiskuttelut mahdollisesta F1-tulevaisuudesta olivat saaneet alkunsa.
Karting uran kruunu ja vuosi 2021
Jos Tuukka itse kertoi vuonna 2018, että kartingia ajetaan kolme vuotta, ja sitten hakeudutaan formulasarjoihin, niin näinhän hänelle myös kävi. Tuukka voitti ensimmäisenä suomalaisena vuonna 2021 kartingin MM-mestaruuden ja vanhat tavoitteet olivat vieläkin olemassa – nyt vain niitä oli alettu kuunnella muuallakin ja oli aika astua seuraava askel eteenpäin.
Tämän karting-uran kehityksen taustalla oli vuonna 2020 tehty sopimus Tony Kart Racing-tehdastiimin kanssa, mikä antoi Tuukalle kilpailukykyisen kaluston, ja nuori mies kiitti ja toi tiimille siitä maailmanmestaruuden ja kaksi MM-hopeaa. Lisäksi Tony Kart Racing oli läheisesti yhteistyössä Ferrarin kanssa, josta aukesikin seuraava väylä Tuukan etenemisessä.
Ferrari Racing Academy
Tuore kartingin MM-mestari Tuukka Taponen valittiin kauden 2022 päätteeksi Ferrari Drver Academyyn ja reitti aukesi pikkuformuloihin, jotka Tuukka aloitti 2023 Mumbai Falcon sekä Prema Racing-tiimeissä ajaen Formula 4 sarjaa mm. UAE Formula 4 sarjassa. Ensimmäinen kausi toi Tuukalle Rookie-tittelin sekä viisi voittoa ja 19 palkintosijaa -ja lukuisia mediajulkaisuja suomalaisissa ja kansainvälisessä lehdistössä.
Viime vuosi ja valmistautuminen vuoteen 2025
Vuonna 2024 Tuukka Taponen ajoi Formula Regional sarjaa ranskalaisen R-ace GP:n kisakuskina. Alkukaudesta ei Tuukalle povattu kovin isoja saavutuksia, sillä puhuttiin, ettei R-acen kalusto olisi välttämättä aivan sarjan parasta tasoa.
Mitä Tuukka kuitenkin näytti vuonna 2023 vain vahvisti median ja Tuukkaa seuraavien tahojen käsitystä Tuukasta, tässä olisi seuraava suomalainen formulatähti, jos vain pakka pysyisi kasassa.
Tuukan omat kommentit Formula Regional sarjan haastatteluissa toivat katsojien eteen kohteliaan rallikuskin, joka osasi englantia jo nuoresta lähtien eikä takellellut sanoissaan haastatteluissa, eikä kestänyt kauaa, kun Tuukka otti ensimmäisen voittonsa Formula Regionaleissa. Tuukka olikin pian mestariehdokas Rafael Camaran kisaajana, mutta valitettavasti R-Ace GP:n pienet ongelmat kauden aikana eivät mahdollistaneet mestaruutta, mutta hyvän esityksen kaikille katsojille ja todellisen vahvistuksen jo 2018 julkaistukselle ajatukselle tulevaisuuden F1-kuljettajasta.
Vuosi 2025 ja tulevaisuus
Vuosi 2025 alkoi Tuukan kohdalla tunnustuksella, joka oli sekä rahallinen, mutta enemmänkin kuitenkin näkyvyyden ja tunnustuksen osalta, sillä Opetusministeriö myönsi Tuukalle apurahan yhtenä 44 suomalaisesta urheilijasta. Vaikka 10 000 euroa on iso raha suomalaisessa mittakaavassa, on se kuitenkin pieni raha Tuukan nykyisessä tilanteessa, hän nimittäin ajaa kaudella 2025 ART Grand Prix tallissa FIA Formula 3-sarjaa ja sen kymmentä osakilpailua ympäri maailmaa.
Tuukan valmistautuminen uuteen F3-kauteen on edennyt jopa paremmin kuin on uskallettu odottaa. Helmikuun testeissä Espanjassa aivan uusi käyttöön otettu automalli toi kaikille kuskeille paljon opeteltavaa ja mm. uudet 18 tuuman renkaat (vanhat 13 tuuman) toivat paljon uutta autojen säätöön ja ajettavuuteen. Tämän kauden F3 autot kiihtyvät sataseen kolmessa sekunnissa ja 200 km/h alle kahdeksassa sekunnissa ja Tuukan omienkin sanojen mukaisesti autolla ajaminen on nyt entistä haastavampaa mutta samalla myös palkitsevampaa.
Tuukka oli itseasiassa yksi F3-testien kärkinimistä, ja hänet on nyt varmasti kirjoitettu kilpailevien tallien muistikirjoihin isoilla kirjaimilla.