OriMK:sta kerhojoukkueiden Suomen mestari
Motocrossin joukkue SM-kilpailu päättyi Heinolassa Orimattilan Moottorikerhon mestaruusjuhliin. Kansallisen MXC-luokan joukkuekisan voitti Helsingin Moottorikerho.
Kaksipäiväisen motocrossin joukkue SM-kilpailun toisena kilpailupäivänä kansallisen MXC-luokan kilpailijat kisasivat oman joukkuekisansa ja SM-luokan kilpailijat ajoivat puolestaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruudesta. Joukkuekisat ajetaan kolmihenkisin joukkuein ja jokainen joukkueen kuljettaja ajaa kaksi kisaerää. Huonoimman tuloksen saa jättää huomioimatta, joten joukkueen tulos muodostuu viiden parhaan erän perusteella.
Sunnuntaipäivän saivat aloittaa MXC-luokan kilpailijat, jotka oli jaettu kolmeen ryhmään. Vantaan Moottorikerho aloitti kisan vahvasti ottamalla kahdesta ensimmäisestä erästä voiton. Kolmas erä ei sujunut joukkueelta yhtä hyvin, mutta kun neljäs sujui jälleen voitokkaasti, johti Vantaa kisaa kun huonoin eräsijoitus jätetään pois. Pisteitä Vantaalla oli näin ollen vain kolme. Helsingin Moottorikerho oli toisena 7 pisteellä ja kolmantena jatkoi Turun Moottorikerho 9 pisteellä. Lohjan Seudun Moottorikerholla oli pisteitä 10 ja Kuopion Moottorikerholla 13.
Kun Vantaan kaksi viimeistä erää menivät täysin pilalle, putosi joukkue kauas kärjestä. Helsingin Moottorikerho sen sijaan onnistui loistavasti ja ajoi loppuun kaksi erävoittoa. Näin kolmikko Simo Koskinen, Rene Nyman ja Viktor Leppälä otti kisasta selkeän voiton.
Turun Moottorikerhon trio Max Salomaa, Samu Jokila ja Eino Pihlava ajoi tasaisen hyvän kisan ja nousi podiumin kakkospaikalle kuusi pistettä Helsingin Moottorikerholle hävinneenä. Kolmospallille nousi Kuopion Moottorikerhon kolmikko Samu Hytönen, Santeri Lehmonen ja Severi Lehmonen. Eroa kakkospaikkaan tuli seitsemän pistettä.
Odotettu mestari
SM-luokassa Orimattilan Moottorikerho oli selkeä ennakkosuosikki ja sitä vahvisti myös kisan alku. Ensimmäisen erän jälkeen se johti eräsijoilla 1 ja 4, joka tarkoitti viittä pistettä. Toisena oli Turun Moottorikerho 17 pisteellä ja kolmantena Tampereen Motocross, jolla oli koossa 20 pistettä.
Toinen erä ei sujunut Orimattilalta suunnitelmien mukaan, kun ensimmäisen erän voittanut Mauno Nieminen kaatui rajusti, mutta pystyi onneksi jatkamaan kisaa. Kun yhden eräsijan saa jättää pois laskuista, niin Orimattila jatkoi edelleen kärjessä 8 pisteellä.
Lohjan Seudun Moottorikerho nousi toiseksi, mutta sillä oli puolestaan rasitteena Kasimir Hinderssonin keskeytys ensimmäisessä erässä.
Toista takaiskua ei siis saanut tulla. Lohjalaisilla oli koossa 13 pistettä. Sipoon Moottorikerho nousi kolmanneksi Kimi Koskisen erävoiton ansiosta, pisteitä oli rasitteena 16.
Kuten ennakkoon arveltiinkin, ei Orimattilan kolmikolle löytynyt vastusta, vaan Mauno Nieminen, Juuso Matikainen ja Valtteri Malin ajoivat Orimattilan Moottorikerhon Suomen mestariksi. SM-hopealle ylsi Lohjan Seudun Moottorikerho kolmikolla Kasimir Hindersson, Emil Silander ja Teemu Makkonen. SM-pronssi menee Sipoon Moottorikerhon palkintokaappiin. Joukkueessa ajoivat Nico Stenberg, Kimi Koskinen ja Alexander Wiik.
Päivän kaikki tulokset: https://speedhive.mylaps.com/Events/2054823