Ainutlaatuiset haasteet vaativat ainutlaatuisia ratkaisuja. Tämä viisaus päti silloinkin, kun Montenegron ruhtinaskunta alkoi etsiä matkustajien ja tavaroiden kuljettamisen reittiliikenteeseen soveltuvia hyötyajoneuvoja jo vuonna 1907. Laurin & Klement -tehdas tarjosi tarpeisiin sittemmin nimellä ‘Černá Hora-Montenegro’ tunnettuja omnibusseja ja tavarankuljetusajoneuvoja vuonna 1908. Ajoneuvon pituus oli vain 3,69 metriä ja leveys 1,60 metriä, joten ne olivat kooltaan erittäin kompakteja. Silti niillä pystyi kuljettamaan jopa 12 matkustajaa tai 4,8 kuutiometriä rahtitavaraa. Kantavuutta oli 900 kiloa ja perävaunussa lisää 1 500 kiloa.
Yksi L&K:n menestyksen salaisuuksista oli aina ns. avaimet käteen -käyttövalmis ajoneuvo. Se koski myös hyötyajoneuvoja, joita Václav Klementin ja Václav Laurinin vuonna 1895 alun perin polkupyöräkorjaamoksi perustama yritys alkoi valmistaa varsin pian. Jo vuoteen 1907 mennessä heidän yrityksestään oli kasvanut Itävalta-Unkarin keisarikunnan suurin autonvalmistaja, jonka tuotteista 70 prosenttia vietiin ulkomaille.
Siksi ei ollut mitenkään yllättävää, että L&K sai tarjouspyynnön Montenegrosta. Itäisessä Etelä-Euroopassa sijaitseva ruhtinaskunta halusi rahdin ja matkustajien kuljettamiseen soveltuvia ajoneuvoja postireiteille Podgoricasta pääkaupunki Cetinjeen, nykyisen Slovakian Nikšićiin ja Plavnicaan sekä Cetinjestä Kotorin satamaan Adrianmeren rannalla. Tarjouskilpailun voittaja sai yksinoikeussopimuksen koko ruhtinaskunnan alueelle 15 vuoden ajaksi. Laurin & Klementin ohella tarjouskilpailussa oli mukana italialaisia ajoneuvovalmistajia.
Kyseessä oli varsin vaativa haaste, minkä L&K:n pääjohtaja Václav Klement havaitsi käydessään Montenegrossa paikanpäällä: Balkanin maan vuoristoisten syrjäseutujen kapeilla teillä oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä sekä valtavasti erittäin tiukkoja mutkia. Maisemallisesti kauniit reitit vaativat aivan erityisiä ajoneuvoja.
Näille reiteille kehitettiin Černá Hora-Montenegro -mallit, joiden perustaksi valittiin L&K:n tyyppi E. Se oli tavaran ja matkustajien kuljettamiseen suunniteltu kevyt hyötyajoneuvo, jota Mladá Boleslavissa oli alettu valmistaa 1906. Lahjakas ja luova, vasta 25-vuotias suunnittelija František Kec vaikutti ratkaisevasti näiden asiakastarpeisiin räätälöityjen ajoneuvojen syntyyn. Epätavallisia ratkaisuja tarvittiin tämän hyvin poikkeuksellisen tuotteen kehittämiseksi: kaikki alkoi epätavallisista mitoista. Tyypin E ajoneuvon rungon etuosa kavennettiin 70 senttimetriin, jotta etuakseliväliksi saatiin kapea 1 300 millimetriä. Tämän ratkaisun ansiosta rungosta ulkonevat etupyörät saatiin kääntymään todella paljon, joten ajoneuvo pystyi kääntymään äärimmäisen tiukoissa mutkissa peruuttelemaan joutumatta. Poikkeuksellisen lyhyt 2 210 millimetrin akseliväli oli yhtä tärkeä rakenneratkaisu kuin ajoneuvon kapea korikin. Ajoneuvon keulaylitys oli 450 mm ja takaylitys 1 030 mm.
Koska tyypin E hyötyajoneuvojen jo kompakteja ulkomittoja muutettiin vieläkin pienemmiksi, tarvittiin innovatiivisia ideoita ajoneuvon tilankäytön suhteen. Jos yleiseen tapaan moottori olisi edessä ja kuljettaja sen takana, tilaa matkustajille tai tavaroille olisi jäänyt varsin niukasti, sillä uuden ajoneuvomallin kokonaispituus oli vain 3,69 metriä. Ratkaisu löytyi rakenteesta, joka edelleen on käytössä: L&K sijoitti kuljettajan moottorin päälle. Siten Černá Hora-Montenegro -mallit ovat jääneet historiaan nykyisten nokattomien kuorma-autojen esi-isänä. Vaikka kuljettaja ja apukuljettaja istuivat huimaavasti 1,68 metrin korkeudella maasta, rakenteesta ei ollut haittaa, sillä Montenegron postireiteillä ei ollut matalia tunneleita. Koska reiteillä pystyttiin ajamaan vain hitaasti, nopeuksilla noin 20‒30 km/h, tämän peräti 2,82 metriä korkean ajoneuvon vakauskaan ei vaarantunut.
Moottorina oli edistyksellinen nelisylinterinen 25,7-kilowattinen (35 hv) moottori iskutilavuudeltaan 4 652 cm3. Nelisylinterisyys rakentui kahdesta kahden sylinterin ja kahden kampikammion yhdistelmästä. Teknisesti etevässä T-sylinterinkannessa oli sivuventtiilikoneisto. Imu- ja pakoventtiilit sijaitsivat vastakkaisilla puolilla, joten rakenteessa tarvittiin toinenkin nokka-akseli. Kun moottorissa lisäksi oli tehokas voiteluöljykierto tuoreöljyvoitelun sijasta sekä suuri tuulettimellinen jäähdytin ja vesipumppu, tämä pitkittäin asennettu moottori oli rakenteeltaan innovatiivinen. Voima välittyi taka-akselille nahkapintaisen kartiokytkimen ja nelivaihteisen vaihteiston kautta. Vetäviä takapyöriä käytti puuvanteisten paripyörien taakse 830 mm:n päähän sijoitettu vetopyörästö iskuja vaimentavilla ketjuilla. Täyskumirenkaat poistivat renkaiden puhkeamisongelmat.
L&K:n E-tyyppiin perustuva uusi ajoneuvomalli vakuutti tarjouskilpailussa, ja heinäkuussa vuonna 1908 L&K solmi sopimuksen Montenegron sisäministeriön kanssa. Kuukautta myöhemmin Mladá Boleslavin tehtaalla aloitettiin kuuden linja-auton, yhden avolavamallin ja kahden kuljetuskoriajoneuvomallin valmistus. Ne valmistuivat marraskuussa 1908: matkustajien kuljettamiseen tarkoitetuissa ajoneuvoissa oli paikat viidelle hengelle kuljettajasta erotetussa hytissä, jossa oli kaksi ovea ja neljä ikkunaa. Ajoneuvon takaosassa oli lukittava 1,3 m3:n kuljetuslaatikko postille. Tästä ajoneuvomallista tehtiin myös ns. kesäkeliversio, jossa oli vain katto. Koska sivuseiniä ja postin kuljetuslaatikkoa ei ollut, kummallekin sivulle voitiin asentaa pitkittäiset viiden hengen penkit. Siten ajoneuvosta tuli 12-paikkainen.
Kuljetuskoriajoneuvossa oli rahtitilaa 4,8 m3 ja kantavuutta 900 kiloa. Suurempaa tavarankuljetustarvetta varten valmistettiin kaksiakselinen perävaunu, jonka kantavuus oli peräti 1 500 kiloa. Perävaunussa oli kuomupeite ja jarrumies, joka vaakatasoon asennetulla kampipyörällä käytti perävaunun omia takapyöriin vaikuttavia pyökkipuisia jarruja.
Tammikuussa 1909 Laurin & Klementin valmistamat erikoisajoneuvot läpäisivät käyttötestit Montenegrossa. Saman vuoden keväällä ne otettiin käyttöön kaikilla neljällä reitillä. Viimeinen tämän ”postisarjan” ajoneuvoista oli avolavamalli, joka saapui Montenegron silloiseen pääkaupunki Cetinjeen kesällä 1909. Maan tuleva kuningas, prinssi Nikola I, oli L&K:n ajoneuvojen luotettavuudesta ja erinomaisesta käytännöllisyydestä niin innostunut, että hän myönsi muutamalle kuljettajalle hopeamitalit. Näillä ajoneuvomalleilla nuori böömiläinen Laurin & Klement -yritys niitti erinomaista mainetta.
Ne olivat siviilikäytössä vuoteen 1912 saakka, jolloin Montenegron armeija ja Punainen Risti käyttivät niitä ensimmäisessä, vuoteen 1913 kestäneessä Balkanin sodassa. Taistelujen päätyttyä ajoneuvot palasivat takaisin postireiteilleen, kunnes ensimmäisen maailmansodan riehuessa Itävalta-Unkari hyökkäsi Montenegroon tammikuussa 1916. Nykyisten tietojen mukaan yksikään Černá Hora-Montenegro -mallisista ajoneuvoista ei ole säilynyt nykypäivään.
Lähes unohdettuja malleja ŠKODA AUTON 125-vuotisen historian varrelta
Muistelusarja käsittää kaikkiaan seitsemän osaa. Nämä osat on jo julkaistu:
- Laurin & Klement LW-kolmipyörät (1905–1911)
- Laurin & Klement tyyppi E ‘Černá Hora-Montenegro’ (1908–1909)
Seuraavat osat tullaan julkaisemaan:
- ŠKODA Sagitta (1936–1938)
- ŠKODA tyyppi 998 ”Agromobil” (1962)
- ŠKODA tyyppi 990 ”Hajaja” (1963)
- ŠKODA BUGGY tyyppi 736 (1974–1976)
- ŠKODA FELICIA Fun (1996– 2000)
Yksi kommentti artikkeliin ”Lähes unohdettuja malleja ŠKODA AUTON 125-vuotisen historian varrelta: omnibussit ja tavarankuljetusautot ‘Černá Hora-Montenegro’”